Syksy saa.

Vihaan syksyä. Tai no vihata on ehkä hiukan liian kärkevä verbi kuvaamaan sitä tunnetta joka tulee kun sade alkaa vihmoa, lämpötila alkaa olla kymmenen paikkeilla tai jopa alle ja lehdet varisee puista.

En pidä syksystä. Miksikö? Koska syksyn jälkeen tulee talvi ja talvea mä todellakin VIHAAN. En voi sietää lunta, pakkasta, kylmää, auton ikkunoiden raappausta, lumitöitä, lunta eteisen lattialla, rohtuneita huulia, sitä että pitää pukea itsensä lisäksi myös tuo lapsi moneen kerrokseen, pipot ja hanskat katoilee jne jne..

Got it?

Pitäis siivota takapihalta kaikki kuolleet kukkaset pois. Auringonkukat ei kukkineet tänäkään vuonna. Joka vuosi olen saanut ne kasvamaan lähelle kukkimista kunnes on tullut pakkaset ja kaikki kuolleet pois. Ei musta oo hortonomiksi, pitäisi alottaa niiden kasvattaminen jo helmikuussa. Ehkä ens vuonna teenkin niin, jos meillä vielä on oma piha. 

Syksy yleensä on tiennyt myös jotain uutta. Koulun alkua, paluuta kesälomalta töihin tai vastaavaa. Nyt mulla ei oo mitään. Viime vuonna tähän aikaan olin erittäin raskaana ja olin jo valmis linnoittautumaan synnärin ovelle odottamaan lähtöä. Ja aiempina vuosina olen ollut töissä. Nyt mulla ei ole mitään. Edes sieltä paikasta josta piti soittaa 1,5 viikkoa sitten että saanko sen opparipaikan, ei ole kuulunut mitään. Lähetin sinne äsken hiillostuspostia kun ei ole kuulunut ja kerroin myöskin että olen saanut lausunnon palkkatukeen jos se mitään enää tässä vaiheessa hyödyttää.

Pitää alkaa pommittamaan paikallisten oppilaitosten maikkoja myös postilla jos joku sais järkättyä mulle yhden pulpetin jostain nurkasta. Lupaan pyhästi olla huutelematta hävyttömyyksiä ja pidän huolen vain omista asioistani. Luen tentteihin ahkerasti jne. Jos vaan pääsisin kouluun!

Samalla mieltä painaa myös se, että meillä alkaa nää neliöt käydä pieneksi. Hakemus kaupungille on laitettu mutta ei sieltä kuulu mitään varmaankaan ennen joulua. Viimeksikin vaihtohakemukseen reagoitiin vasta 3kk jälkeen. Olen aika varma että koulu, muutto ja hoitopaikan hakeminen osuu sitten samaan aikaan. Siinä stressiherkälle sitten riittää stressattavaa! Todennäköisesti yöunet menee ainakin viikoksi.

---

Poika täyttää kohta vuoden. Tulevana viikonloppuna on pippalot. Ei olla kutsuttu paljon ihmisiä, mutta jännästi vaan lähisuvusta ja kummeistakin tulee jo noin parikymmentä henkilöä. Pitäis vääntää parit kakut jne. Mummolta tilasin jo pullat koska jos alan niitäkin vääntämään menee joko kakut tai pullat pilalle. 

Poitsu liikkuu nyt jo kovaa vauhtia. Ryömien, mutta yrittää toisinaan jopa nousta polvillee pystyyn jotain vasten. Kohta mennään eikä meinata, pitänee kasvattaa ne silmät selkään! Hiekkalaatikolla menee suuhun kaikki hiekasta kiviin ja risuihin. Hiekkakakut on kiva tuhota ja kiikkuminen on parasta.

On se jännä huomata miten paljon voikaan jotakuta rakastaa. Kaikki uutisissa olleet vääryydet pieniä lapsia kohtaan tuntuu käsittämättömän pahalta ja tuntuu että kaikkia lapsia rakastaa ja haluaisi auttaa. Joskus iltamyöhään saatan vielä mennä pusuttelemaan ja halimaan pientä nukkuvaa lastani, silläkin uhalla että hän herää. Sydän ihan pakahtuu kun se nauraa onnellisena vaikkapa sille että vedän vaipanvaihdon yhteydessä vaipan päähäni ja sekös on hauskaa. (Siis puhtaan, en sitä käytettyä.)

Näihin tunnelmiin, nyt pitää jatkaa siivousta että kehtaa pyytää vieraat kylään ylihuomenna.