sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Valkosipulin huuruiset terveiset

Sairastettuani kuukauden flunssaa, se huipentui päivystyskäyntiin eräänä iltana kun ei enää meinannut happi kulkea. Sain sitten vähän hengitettävää lääkettä ja kortisonikuurin. Sen ohella söin vitamiinit, Carmolistipat, hunajaa ja valkosipulia isolla annostuksella ja muutamassa päivässä olo oli parempi. Ja on edelleen. 

Muiden luokkakavereiden ollessa työssäoppimassa päiväkodissa, mä olen pakertanut päivätolkulla koulutehtäviä. En siis tee harjoittelua koska sain siitä työkokemuksen ansiosta hyväksiluvun :)

Lapsi täytti kaksi vuotta pari viikkoa sitten ja kasvaa hurjaa vauhtia. Pikkuhiljaa jo juoksee (apua!) ja toistaa puhetta kuin papukaija. Pitänee lopettaa erään naapurin mollaaminen ettei huutele hiekkalaatikolla.. Kovasti on alkanut vauvakuume vaivaamaan kun ei tuo iso poika enää oikein vauvasta mene. Noh, kaikki aikanaan mutta nyt keskityn kouluun. 

Pikkukissa kasvaa kanssa kovasti, on jo iso kolli eikä loppua näy. Hyppii illat ja yöt pitkin seiniä ja kiusaa isompaa kissaa. Isompikin kissa lopetti vihdoin nurkkiin kusemisen kun sai mielialalääkkeet. Kyllä, luit oikein. En itsekään siihen uskonut mutta kun kolmen päivän jälkeen ei enää pissaa tarvinnut siivota, olin valmis jo lähettämään hedelmäkorin eläinlääkärille. Tyydyin vain soittamaan ja kiittämään tuhannesti. 

Siinä pikaisesti kuulumisia ilman kuvahöysteitä, pitää jatkaa sukkien tekoa että saan joululahjat ajoissa valmiiksi. Niin, joulu se tulla jolkottaa :) pitäisi saada yksi pakastin myytyä nurkista pois jotta kuusi mahtuu sisälle. 

Kuulumisiin!