torstai 12. maaliskuuta 2015

Hän mennyt on pois

Äitini tosiaan poistui keskuudestamme heti vuoden alussa. En ole asiaa oikein käsittänyt vieläkään vaikka minä äidin löysin iskän kanssa kotoaan, ikiuneen nukkuneena. Ei ole mitään kamalampaa osunut kohdalleni vielä tähän 27,5vuoden ikään mennessä. Syytä ei vielä tiedetä, oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus määrättiin tehtäväksi ja raportti tulee joskus. Ehkä tänä vuonna. Epäilen sydäntä. 

Tämä on ollut todellinen kasvun paikka. Koska vanhempiemme ero oli juuri virallistettu, mä jouduin vastaamaan kaikesta. Poliisi otti mun yhteystiedot, hautaustoimisto halusi mun osoitteen, adressit tukkivat meidän postilaatikon. 

Onhan mulla velikin mutta nää asiat vaan on semmosia että jos on nainen paikalla niin nainen hoitaa. Ja koska olen esikoinen, halusinkin hoitaa. 

Kuoleminen ei ole halpaa. Piti tilata nippu virkatodistuksia, soitella asiakaspalveluihin, tilata arkku, uurna, kukat, sopia kuljetus ja järjestelyt. Onneksi hautapaikka oli valmiina, piti vain sopia siitä enon kanssa että äiti pääsee vanhempiensa luokse. Sain myös tuttavaltani hyviä neuvoja perunkirjoihin jne koska hän kävi tämän saman läpi syksyllä. 

Ja se ikävä. Mulla ei ole enää äitiä. Enää en itke joka kerta kun asiaa ajattelen, mutta usein silti. Jos itkettää niin annan kyynelten valua rauhassa. Mä olen nyt se joka pitää lopun perheen koossa ja yhteyttä sukulaisiin. Mä olen nyt se meidän perheen vanhin nainen. Aika hurjaa. 

Lähipiirissä on ollut paljon kuolemaa viimeisen puolen vuoden aikana. Tuntuu ettei loppua näy koska seuraavat hautajaiset on viikon päästä. 

Tän vuoden aikana otan vielä äidille muistoksi tatuoinnin. Kunhan se raportti tulee ja oikea lähtöpäivä varmistuu vaikka mä sen aika varmasti tiedänkin jo. 
(Huomaatte varmaan että mä puhun lähtemisestä, en kuolemasta. Mun äiti lähti pois mutta me tavataan vielä, aikanaan ❤️)

     Rakas äitini, 1956 - 2015