tiistai 30. heinäkuuta 2013

Uusi puhelin

Pakko vaan kokeilla luonnistuuko bloggaaminen iLuurilla vai ehdotteleeko autocorrect hävyttömyyksiä. Sain siis tahtoni läpi ja ostin uuden puhelimen :)

Kesän ehdottomasti paras viikonloppu!

Pääsin siis viime lauantaina karkuun mieheltä ja matkasin kaverin kanssa junalla Helsinkiin. Matka alkoi jo alussa lupaavasti kun junassa ei lukenut minne se on menossa mutta päättelimme että Hkiin. 

Sinnehän me päädyttiin. Ja turistina piti sitten lähteä ratikalla, mutta oltiin malttamattomia odottelemaan sitä tai etsimään edes pysäkkiä joten valitsimme taksin. Taksikuski oli joku ulkomaalainen joka ajoi hieman pidempää reittiä ja näin ollen taksi maksoi 10e enemmän kuin ratikka olisi kustantanut kahdelta hengeltä. Ja matkahan oli Pasilan asemalta Cumulus Olympiaan. Hotellin edessä pönöttäessämme viereen lipui ratikka nro 9 jolla oltaisiin tultu Jes. No, huomenna sit mennään sillä, sovittiin.

Hiukan esimakua hotellin laadusta saatiin jo respassa kun kysyin saako minibaariin laittaa oman skumpan jäähtymään. Ei ollu minibaaria kuulemma. Jes. Mentiin sitten vanhahkolla kolisevalla hissillä ylös ja avattiin huoneen ovi. Ja voi tsiisös se olikin ahdas! Erilliset sängyt, toisen ohi pääsi noin 30cm leveästä tilasta jalkopäässä.  Vessa jumalattoman pieni ja suihkukoppikin (kaakeleiden koolla mitattuna) ruhtinaalliset 60cm leveä ja metrin pitkä. Onneksi tällanen pikkusintti sinne mahtui mutta moni ahtaanpaikan kammoinen ei menisi.

No se hotellihuoneesta. Juotiin siis kylmän veden alla jäähdytetyt juomat ja skumppa, vähän hiprakassa meikattiin ja oltiin valmiita lähtöön. Okei, tonne päin sanoin kun käännyttiin hotellilta oikealle. Ja tätä vaan kai suoraan. Matkalla kysyttiin neuvoa ja seurattiin loppujen lopuksi vain niitä kaikkia muita jotka oli menossa samaan mestaan.

Keikan alkua ei onneksi tarvinnut kauan odotella, jätettiin lämppäritkin katsomatta. Yritettiin perinteisellä "me etitään meidän kavereita, anteeks"-taktiikalla eturiviin sinne pääsemättä. Jäätiin sit kuitenkin ihan hyville paikoille odottelemaan. Ja kun se keikka alkoi, voi jestas....! Mä olin odottanut tätä iltaa jo joulukuusta asti ja nyt se koitti! Biisit (Hysteria, Madness, Supremacy ja Plug in baby, mm..) oli mahtavia ja sai ihon kananlihalle ja jalat jotenkin vaan alkoi pomppimaan muiden mukana :) Joku ulkolainen tyttökin nosti mut hetkeksi olkapäilleen koska en muuten nähnyt Bellamysta kuin vilauksia.. Ihana se tyttö, niin kiva :) Ja oli hassua huomata, että vaikka oli The 2nd Law-levyä kuunnellut vaikka kuinka, ei pikku?humalassa luonnistunut sanojen ääntäminen ja kuulostin lähinnä englantia opettelevalta 9 vuotiaalta. Tai ehkä ne 9 vuotiaatkin ääntäis paremmin.

Keikan melkein loputtua päätettiin poistua paikalta ennenkuin 25000 muuta ihmistä tekis samoin. Lähettiin käpyttelemään hotlalle päin, mutta eipä mennyt sekään kuin Strömsössä. Yhdestä Y-risteyksestä mentiin vasemmalle vaikka piti mennä oikealle ja näin ollen oltiin hetken päästä eksyksissä. Minä vielä kipitin pitkin katuja uhkarohkeasti ilman kenkiä saamatta yhtään lasia jalkapohjiini. Korkkarit ei oo oikein mun juttu.. 

Päädyttiin navigoimaan takasin hotellille! Ja se luojan kiitos satelliitit oli kohdallaan ja  turistit löysi määränpäänsä. Ajateltiin juoda yhdet vielä ja lähteä baariin. Mutta koska eksyttiin, ei uskallettu lähteä aulabaaria pidemmälle. Tilasin bissen ja ison kasan hot wingsejä. Jotka oli kuivia ja mauttomia. Ei hyviä mutta kyllä niitä nälkäänsä söi kun ei muutakaan ollut. Nukkumaan paineltiin vähän 1 jälkeen ja minä äiti-ihmisenä sammahdin samantien ja olin kuulemma viihdyttänyt kaveriani kuorsaamalla.

Aamulla minä tietty heräsin jo 7.45 ja odottelin että kaveri heräis kanssa. Heräshän se, mutta jatkettiin unia 9 asti, kerrankin kun mäkin sain nukkua ilman että joku kiljahtelee tai pärisee korvan juuressa. Siitä sitten ylös noustuamme lähdettiin tukat enemmän ja vähemmän pystyssä aamupalalle. Ja aamupalalla saatiin mahti-idea: me lähettiin Lintsille!

Siellä oltiin sitten heti kun mesta aukes ja ihan kuin pikkulapset, juostiin ekaan laitteeseen joka sattui olemaan kohdalle osunut vuoristorata. Ja koska se jo otti mahasta erilailla kuin koskaan ennen, mua alkoi epäilyttää. Pikkuhiljaa mentiin hurjempiin laitteisiin ja sain itteni vakuutettua että koska en oksentanut kolmessa peräkkäisessä vuoristoradassakaan, me voitaisiin mennä Ukkoon. 

....voi luoja mikä laite. Kun vehje lähti epäilyttävän hiljaa viemään meitä pystysuoraan ylöspäin, mä aloin hiukan jo pelätä. Kun sitten käännyttiin ylösalaisin, muhun iski täysillä kuolemanpelko. Koska mut piti penkissä vaan yks olematon turvakaari mahan kodalta, mä roikuin siinä kuin henkeni pitimiksi ja pelkäsin että "nyt jos tää kaari aukeiski". No kauaa en ehtiny sitä pelätä kun jo kieputettiin ees taas ja ylösalasin ja taas takasin. Ajelun päätteeksi laitetyöntekijä, joku poika kiitti mua. Ja mä kiitin takaisin, tosin jatkoin lausetta vielä miettimällä että miksi mä kiitän siitä että mua kidutetaan. Poikaa nauratti kovasti. Eikä muuten menty uudestaan. Mua ei siihen vehkeeseen enää saa. (Mä olisin 10 vuotta sit rakastanut tota laitetta)

Kaiken sen hetkutuksen ja ketkutuksen lomassa unohtui juoda. Ja syödä. Tai no syöminen skipattiin siksi koska hinnat on aika suolaiset ja pohjalla hotelliaamiainen mut juominen ihan puhtaasti UNOHTUI. Ja arvatkaa mitä siitä seurasi.

Elämäni eka auringonpistos. Siinä sitten parkkipaikalla odotettiin taksia (en halunnut oksentaa ratikkaan), minä maassa maaten ja läähättäen pahaa oloani paita päässäni. Junastakin myöhästyttiin, mutta se tunnin odotusaika oli ihan hyvä. Olo pikkuhiljaa normalisoitui, mitä nyt vielä vähän ruumiinlämmön tasaantuessa hampaat kalisi kun mua paleli 30 asteen lämmössä.

Et semmonen reissu, aika sekavaa tekstiä ja tässä vielä enemmän ja vähemmän sekavat kuvat kaupan päälle. Kotonakin oli onneksi mennyt hyvin ja oman koti-ikäväni tajusin vasta junassa matkalla kotiin.


161 senttinen varteni oli liian lyhyt nähdäkseni paljoa muuta kuin heiluvia käsiä.


Screeniltä onneksi näki myös jotain.


Siellä leijui tämmönenkin.

Sain Matthewista selkeitä kuvia vain takaapäin ja niin että aina edessä oli jonkun pää tai kännykkä.

Ja tässä olen minä. Pahoitteluni ilmeestä, tämä oli ainoa jossa paita ei roikkunut niin pahasti että rintsikat näkyi. Se kertoo kai jo jotain humalatilasta.



perjantai 26. heinäkuuta 2013

Violetti käsivarsi

Kävin eilen ehkäisyneuvolassa asennuttamassa mystisen pienen johdonpätkän näköisen jutskan tuonne käsivarteni ihon alle. Kyseessä on siis ehkäisykapseli, teho 3 vuotta. En katsonut koko operaatiota, mutta se oli puudutuksen (ai (/)%&/#¤%!) jälkeen kivutonta ja ohi 5 minuutissa. Päälle vähän haavaliimaa ja kireä side. Mustelmaa ehkäisemään.

-Pidä tätä vuorokausi kuivana ja tää side päällä, sanoi hoitaja.

Selvä pyy, minähän pidin ja irrotin tunti sitten. Ja voi kiesus mikä mustelma! :D Harsotaitoksen muotoinen tumma mustelma, siis taitoksen ympärillä, keskellä on neliön muotoinen alue ihan normaalia ihoa. Ja on tää kipeäkin. Pitäis mennä suihkuun liottamaan tää loppu taitos irti kun ei lähde muuten.

Kiva mennä sinne keikalle huomenna kun käsivarsi näyttää hakatulta. Eipä tuu meille nyt sitten pikkukakkosta kolmeen vuoteen. Ellen otata tätä aiemmin pois..  Ensin koulu ja sitten katsotaan uudestaan. Haluaisin kuitenkin saada sen toisen koulutuksen hoidettua alta pois niin ei tarvis enää murehtia kun nykyisellä koulutuksella ei hommia ole.

Asiaa ei helpota se että mulla alkaa olla aivan kamala vauvakuume.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Sika sai vereni kiehumaan!

Mun on pitänyt jo monta päivää hehkuttaa tänne kuinka hyvän kirjan luin viime viikolla.

Kyseinen kirja on Barbara Demickin Suljettu Maa, vuodelta 2010.

Ja on muuten aivan loistava kirja! Aluksi vähän epäillen tähän kirjaan tartuin kirjastossa, mutta kun pääsin kotona alkuun, ei lukemisesta meinannut tulla loppua. Poikakin jäi välillä vähemmälle huomiolle kun oli niin jännä kohta menossa.. Kirja on siis tositarinoista koottu kertomus Pohjois-Koresta ja sen oloista kommunistisikahallitsijoiden vallan alla, jostain (muistaakseni) 80-luvulta aina 2010 vuoteen asti.

Enpä olisi voinut kuvitella että joku maa voi olla vielä noin pahasti ajasta jäljessä! Kirjassa on siis kerrottu Pohjois-Koreasta loikanneiden ihmisten sanojen mukaan oloista tuossa kylmässä, karussa maassa. En spoilaa sen enempää, mutta voiko olla mahdollista että yksi ainoa ihminen päättää koko maan kansan tekemiset, olemiset, menemiset ja syömiset? Niillä raukoilla ei ole siellä ruokaa ilmeisesti vieläkään, ja satoja tuhansia ihmisiä on parinkymmenen vuoden aikana kuollut nälkään. En voi kuvitellakaan. 

Suosittelen siis lämpimästi lukemaan tuon kirjan! Itsellä vähän maailmankuva muuttui ja tuli sellanen olo että voi kun voisin, niin järjestäisin vallankumouksen ja syöstäisiin joukolla se iljettä Kim Young-Un vallasta. Sais maistaa omaa lääkettään ja söisi vaan villiyrttejä ruoaksi kuukauden ainakin. Alkuun.

Lukekaa tuo kirja.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kolme yötä enää!

Niin sitten on Musen keikkapäivä! Ja mulla meinas jo reissu mennä ketuiks, kun kaveri ilmoitti ettei pääse lähtemään rahan puutteenvuoksi. Sanoin sitte että kukaan ei lähe näin lyhyellä varotusajalla. Sit sovittiin että myynlipun halvalla jollekin joka suostuu mun kanssa lähtemään, ettei nyt ihan käyttämättä jää. Ja yksi kaveri nyt suostui lähtemään, juurikin siksi että lippu muuten jäisi käyttämätää. Ja onpahan mullakin joku pitelemässä mua kun alan hyperventiloimaan ja sekoilemaan.

Lauantaina. 

Muse, livenä. 

Toivottavasti se on yhtä mahtava kuin viimeksi, muistaakseni. Ohessa vielä linkki lempibiisiini kautta aikojen :)


 














tiistai 23. heinäkuuta 2013

Lusikkavallankumous!

Poitsu ei syö. Ei ole syönyt pariin viikkoon, jos totta puhutaan. Siis lusikalla ei syö. Ei syötettynä, eikä itse. Ruokailut on siis olleet yhtä taistelua ja nyt tuli mitta täyteen. Kunhan yövuoron rasitusta pois nukkuva iskä herää, äiti lähtee kauppaan hakemaan sormiruokaa lapselleen!

Sormiruoka on kelvannut aina. Nyt lapsi söisi vain ja ainoastaan sormin. Kaikkea. Soseet ei kelpaa, ei minkään makuisina, ei minkään lämpöisinä, eikä missään muodossa. Sen sijaa heppu söisi ruisleipää ja maissinaksuja. Ja klementiiniä, paloina. Kuoret jää sitten pyörimään suuhun joten olenkin nyt kuorinut jopa ne viipaleet pojalle valmiiksi. 

Alunperinkin tarkoitukseni oli antaa pojan vain sormiruokailla, mutta kun tajusin että mikä SOTKU siitä syntyykään, peruin aatokseni. Hyvin se menikin sekaruokailuna, välillä sosetta ja sivussa sormiruokaa. Nyt vain on pojalla mitta täysi.

Ajattelinkin syöttää pojalle nyt vaikkapa alkuun lihapullia (itsetehtyjä of course!), keitettyä kananmunaa, hedelmiä, höyrytettyjä kasviksia.. Pitänee alkaa miettimään tarkemmin että kumpi on tärkeämpää, pojan monipuolinen ruokavalio vai keittiön siisteys. Pitää kai vuokrata joltain kaverilta koira hoitamaan sotkut pois kunnes ruokailu alkaa sujua :D

Että semmosta tänne, nyt lähden jatkamaan eilen kesken jäänyttä siivoamista. Tuntuu että mä en omalla ajallani mutua teekään kuin siivoan. Tai nukun. Eilen menin ajoissa nukkumaan mutta eihän siitä mitään tullu. Päässä alkoi soida lastenohjelmien tunnarit ja ajatukset täyttyivät hääjutuista, muuttostressistä, rahahuolista jne. Vaikka viimeksi mainitut alkaa jo olla ohitse, finally.

..nyt rätti käteen ja siivoamaan, moro!

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Liimaa sormissa, tukassa ja kengissä.

Eilen piti jo tulla tänne kirjottelemaan, mutta en millään ehtinyt kun askartelin. Ostin nääs kirpparilta pari viikkoa sitten käyttämättömät, joskin yksinkertaiset mustat remmisandaalit ja keksin miten niistä saa kivemmat. Kävin ostamassa akryylitimantteja ja liimaa, näpertelin niiden kanssa pari tuntia ikuisuuden ja tadaa:

En ole kovin hyvä kuvankäsittelijä ja aikani taistelin kunnes sain nämä samaan kuvaan. Tässä siis ennen/jälkeen. Kyllä noilla kelpaa sipsutella :)


Täällä on tänään niin tuulinen sää (lue: tukka lähtee päästä) että ulos ei vaan viitsi mennä. Onneksi pikku J viihtyy hyvin telkkarinkin ääressä ja uusilla leluilla leikkien. Ostettiin perjantaina täydennystä alulla olevaan Duplovarastoon ja samalla ihan oma pallo. Neuvolassa pallolla oli kiva leikkiä ja tuumittiin että hei, tollasta ei kotona vielä olekaan! Nyt on. Ja voi kun se on kiva. Meillä ei leluja ole vielä rekkakuormallista, mutta kyllä niitä on silti riittävästi leviteltäväksi 62m2 kaksioomme. Ja voi kyllä, Duplokin tuntuu pahalta jalkapohjassa kun sen päälle tallaa pimeässä. Ai )(%#%! 

Tällä viikolla meillä ei olekaan kovin ihmeellistä ohjelmaa luvassa. Iskä on yövuorossa joten nukkuu iltapäivän puolelle ja sitten onkin vaan ruoanlaittoa ja töihin valmistautumista. Viikonloppuna onkin mun kauan odottama lauantai! Menen ystävän kanssa Helsinkiin Olympiastadionille katsomaan Musea! Sitä on odotettu joulukuusta asti. Kävin kerran aiemmin, muistaakseni kesällä 2009 ellen väärin muista (saatan hyvin muistaakin) katsomassa samaa pumppua samassa kaupungissa mutta Kaisaniemen puistossa. Silloinkin oli mahtava keikka ja nyt odotan ehkä vielä mahtavampaakin, kun stagekin on isompi. Ja plussaa tässä on vielä se, että me yövytään hotellissa. Ja aamulla pääsee valmiiseen aamupalapöytään. Syömään itse, ei taistelemaan aamupuurosta pienen kanssa. Luksusta.

Jos muistan ottaa kameran mukaan (sinne saa viedä normaalin kameran ei järkkäriä) saatan keikan jälkeen tehtailla oikein kuvaoksennuksen teille :) Ehkä siellä vilahdan minäkin, mene ja tiedä. Tuntuu toistaiseksi helpommalta pysyä tuntemattomana, joskus kun tuntuu että mun tekstit saattaisi naurattaa (ilkeällä tavalla) jos joku tuttu tietäisi tästä blogista.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kamat alas hyllystä valonnopeudella.

Nyt kun tuo poitsu liikkuu aina vaan nopeammin, on tullut aika nostaa särkyvät ja kalliit tavarat ainakin metrin korkeuteen. Ryömintävauhti on joka päivä nopeampi, joten kun hilaan pojan kauemmas kissojen kaadetusta vesikupista jotta ehtisin kuivaamaan sen, ei onnistu. Poika ehtii nanosekunnissa takaisin lätäkköön läiskyttelemään. 

Odotin pojan liikkeelle lähtöä kuin kuuta nousevaa, koska FB:n mammaryhmässämme tuli melkein päivittäin ilmoituksia kuinka joku taas on löytänyt liikkumisen salat. Ärsytti. Miksi meidän poika vaan köllii selällään/mahallaan lattialla ja odottaa palvelua?

Nyt sitä taas toivoisi että pysyisi paikallaan.Tätäkin tekstiä kirjoitan pätkissä koska pojasta on hauskaa mennä dvdhyllylle repimään sieltä kaikki irtokamat alas. Ja minä taas yritän latoa niitä takaisin. Loputon ympyrä!

Sähköjohtoja on hauska pureskella ja kaikki vähänkään sen kaltaiset esim. narut on ihana ottaa leikkeihin mukaan. Pitää siis valvoa ettei kiedo niitä kaulan ympärille ja jos ottaa ne pois, tulee hirveä raivari. "Tyhmä mutsi mä leikin sillä!"

Toisinaan tuon saa myös helposti paikoilleen laittamalla Juniorin pyörimään. Siinä sivussa äitikin oppii helposti kaikki lastenohjelmien tunnusmusiikit. Sitten nukkumaan mennessä ne täyttävät hiljaisen pään. Nuku siinä sitten kun aivot huutaa täysillä Pinkkupoppoon tunnaria ja repeatilla.

---

Pääsen tänään kampaajalle! Ystävän pikkusisko löysi työkalenteristaan vapaata aikaa mulle tänään iltapäivällä ja tarkoitus olisi ainakin katkoa noi kuolleet latvat pois. Himottaisi vetästä lyhyeksi, mutta jos haluan ensi kesänä täydellisen Kampauksen häihimme, ei sitä saa loihdittua kuin pitkistä kutreista.

Jaha, eteisestä kuuluu pahaenteistä hihitystä. Poika löysi jotain kiinnostavaa.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Vaivaako ummetus?

Ensin totean, että en tiedustele lukijoideni suolen toimintaa, tämä vain on yksi mainoksissa kuulemistani usein toistuvista hokemista. Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota siihen, että ohjelmien välissä saattaa tulla monenkin eri lääkefirman mainos ummetuslääkkeestä.

Olen siis mainosfriikki ja kiinnitän tällaisiin asioihin huomiota. Kovastikin. Lapsena saatoin juosta kesken ruokailun olohuoneeseen jos kuulin että telkkarista tulee hyvä mainos.

Kun talouteemme hankittiin tallentava digiboksi vuosia sitten, huomasin että en ole nähnyt kovin paljon mainoksia sen jälkeen. Kelaan ne. Miksikö? En tiedä. Ehkä en vain jaksa aina katsella samoja mainoksia joissa mainostetaan halpaa makkaraa K-marketissa tai vaihtoehtoisesti niitä ummetuslääkkeitä.

Hyviäkin mainoksia on! Monet tosin ovat vanhoja, jotka ei enää telkkarissa pyöri. Viime aikojen hauskin ehkä on ollut Lidlin mainossarja, jossa se isäntähahmo suhtautuu niin nuivasti ja epäilevästi Lidliin. Mieleeni muistuu myös Fazerin paahtoleipä mainos jossa pointti oli "Sehän kuulosti hyvältä" (leipä siis). Ja erityisesti se, jossa pikkupojat suunnittelivat ajelevansa perheen koiralta karvat pois jotta se muistuttaisi krokotiilia. Ja tähän isä totesi "Sehän kuulosti hyvältä". Hahah!

En kyllä muista sitäkään että mitä mainostettiin, mutta itse mainos (Ullatuuus!) jäi mieleen. Se missä se pikkupoika huutaa kerrostalon pihalla äitiä. Tietty kaikki talon mammat tulee sitten parvekkeille. Ja kun oikea mutsi on saatu myös paikalle, poika kysyy "Vai mitä et sun tukka on oikeesti peruukki?"

Tällä hetkellä olen nauranut (yllättäen) Lidlin mainokselle jossa mainostetaan Grillimaisteri-tuotteita. Siis se, jossa ne miehet grillaa hississä ja kyselee että kellä olikaan pihviä. Hillittömän hauska!

Myöskin MTV3:n sääpalvelumainos on hauska. Siis jos joku ei ole sitä vielä nähnyt niin siinä on Pekka Pouta rannalla ja ihmiset kerääntyy ympärille. Sitten se huokaisee, vaihtaa paikkaa pari kertaa ja jengi vaan seuraa sitä. Ja lopuksi tulee teksti "Suomen paikallisin sääpalvelu". 

Mutta on niitä ärsyttäviäkin mainoksia. Ehkä ne on ärsyttäviä juuri siksi että nekin jää hyvin ihmisten mieliin. Ehkä kaikkien aikojen ärsyttävin on se jossa se pikkutyttö vinkuu Ekovillaa! AAARGH!

Tässä kohtaa moni toteaa mun olevan joko A: kahjo tai B: hyvämuistinen. Suosittelen valitsemaan vaihtoehdon B. Mä vaan muistan mainokset! Jos koulussa olisi ollut erikseen mainoksia käsittelevä oppiaine, numeroni olisi ollut kokeisiin lukemattakaan varmasti kymppi. ...Ja ehkä mulla on outo huumorintaju kun muhun uppoaa joskus outokin huumori. Ehkä olisi hyvä olla näyttämättä pojalle telkkaria enää ollenkaan ettei siitäkin aikojen saatossa tule samanlainen mainosfriikki kuin äidistään. 

Juurikin näin!


Pitäisiköhän mun sittenkin harkita alaa uudestaan ja alkaakin suuntaamaan mainosalalle...?

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Matti kukkarossa ja mököttävä mies.

Kävi tänään hiukka nolosti. Kaupassa ahneena keräilin kärryyn välttämättömien tarpeiden (vaipat ym pikku J:n pöperot) lisäksi hirrrveesti ylimääräistä. Enkä muistanut että rahamäärät on rajalliset. Hupsista, yli meni että heilahti! Siinä sitten yritin pokkaa pitää ja sanoin että juu, otetaan tää ja tää pois ja sit kokeillaan korttia. 

Bliiiiip, ei hyväksy.

Naama punottaa tässä vaiheessa jo hieman. Kokeillaan uudestaan; ota nää lihikset pois.

Bliiiip, noup. Okei, ota vielä tää (en nyt muista) pois. Jes, sitten riitti varat. Ja jono huokaisi melkein kuultavasti helpotuksesta. Tässä välissä oli jo mitätöity kuittikin kun yritin maksaa sekä käteisellä että kortilla. Tokaisinkin maksutilanteen kesken että ei mua niin paljon --tuta kun tuolla jonon perällä olijoilla :D Mies suuttui.

Mökötti matkan kaupasta kotiin ja kotonakin vielä vähän. Kysyin että miksi ja sain selityksen (kerrankin, yleensä vastaus on emmä tiiä tai ihan sama) niin hänen mielestään episodi oli nolo. Totesin että juu niinhän se vähän oli mutta onneksi selvittiin ja onhan tuota sattunut monille muillekin. Ja usein. Tajusi sitten pointin.

Kaikilla ehkä on joskus tiukkaa. Ja rahat loppuu. Onneksi meillä ne riitti. Kelan rahahanojen sulkeuduttua oon ollut ilman rahaa 6 viikkoa. Nyt jo onneksi liitto hieman avittaa työttömyyden ajan. Mutta ei se tunnu niin pitkältä, kun vajaa 2 vuotta sitten työttömyyteni alkaessa rahattomuus joka kesti 2 kuukautta. Heehehee. Silloin ei ollut vielä lasta mutta tiukkaa teki pitää kaksi autoa ja ne miljoonat vakuutuksetkin vielä voimassa.

Noh, onneksi tää tilanne tästä korjaantuu. Mä lähden kouluun syksyllä ja aion valmistua ennätysajassa lähihoitajaksi. No en ehkä onnistu siinä niin nopeasti, mutta toive olisi. Sitten ei tarvisi pelätä lomautuksia tai irtisanomisia ihan niin paljoa kuin edellisessä duunissani (tai ylipäänsä alallani, olen siis mallipuusepäksi jo kouluttautunut). Josta lähdin siis 2 vuotta kestäneen työttömyysuhan takia. 

Täältä tähän, nyt otan ystäväni karkkipussin kainaloon ja menen torkkumaan sohvalle. Kulutettuani ensin Candy Crush Sagasta kaikki elämät.

Myönnetään, mun pitää päästä näyttämään muille!

Pojan ekat synttärit lähestyy. Stressaan niitä jo nyt. Pitää olla kakku, purtavat ja kattaus kaikki vimpan päälle.

Kakku. 
En mä osaa tehdä täytekakkua. Juustokakku kyllä hoituu mennen tullen, mut ei täytekakku. Pitänee alkaa opettelemaan, niin voin sitten tulevina vuosina loihtia toinen toistaan kauniimpia kakkuja pojan toiveiden mukaisesti of course. Ehkä voi myös vähän näyttää muille että kyllä tämä mamma osaa.

Sisustus ja kämpän siivous on seuraavana listalla. 
Jaa-a, meillä imuri seisoo kaiket päivät eteisessä koska ei mahdu meidän onnettoman pieneen siivouskomeroon kuin sullomalla. Ja kun se kerran on sinne sullottu, ei sitä tekisi mieli ottaa sieltä enää pois. Mutta nyt, olen oppinut että pitää imuroida paristi viikossa vähintään, tai tuo pieni koltiainen syö välipalaksi villakoiria. Haaveilen myös jatkuvasti uusista sisutusjutuista. Haluaisin karvamaton olohuoneeseemme, mutta ei kannata koska meidän kissoista lähtee karvaa ihan älyttömät määrät, että se olis sit extrakarvamatto. Joku ihana kattokruunukin himottaisi ostaa, mutta ei tähän konkurssiin. Ehkä joskus vielä voin päästää sisäisen sisustussuunnittelijani irt ja mieluusti omassa asunnossa.

Lahjat. 
Mitä yksivuotias haluaa lahjaksi? Jos kysyn, vastaus on ömmömmööö tai äppäppääpää. Eli lieneekin Duplolegoja, Brion kävelykärry ja jotain mikä pitää kivaa ääntä. Kummejakin kun on siunaantunut muutama (seitsemän, mutta myös pariskuntia) niin luulisi näiden toiveiden toteutuvan. Ja mitä tuolle ihanalle pallerolle itse hankin? Vaatteita. Niitä kun menee. Ja likaantuu. Talveksi pitäisi löytää vielä toppahaalari koska ostin innoissani ehkä liian ison kevätalesta ja sinne alle koville pakkasille villahaalari. Ei taida vielä löytyä kaupoista? Odotan jo joulua, koska haluan nähdä pojan ilmeen kun pääsee itse ekaa kertaa repimään paketteja auki :) Tykkään ostaa muille mieluisia lahjoja ja nyt pääsen tosiaan toteuttamaan itseäni pojan lahjojen muodossa.

Ressaan myös häitä! Tiedossa on ehkä toiset häät miehen suvun puolelta samana kesänä mutta elokuussa, joten mulla iski hirvee näytön paikka! :O Me kun juhlitaan jo kesäkuussa, niin pitää päästä näyttämään että parempia juhlia ei oo eikä tuu. Joo, olen perfektionisti. Ja samaan lauseeseen ei sovi meidän pieni budjetti.. Pitää suunnitella maailman kauneimmat kutsut, löytää The Mekko, löytää se vartalo siihen mekkoon, kehittää maistuva menu ja upea kattaus jne jne... Maailman paras kaaso mulla onneksi on jo. Ja kampaaja. Luulen että menetän yöuneni viimeistään ensi keväänä.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Saamaton.

Mun on koko viikon pitänyt kirjoittaa. Otin kuviakin, kaaoksesta joka meillä vallitsi, vallitsee osin edelleen. Viikko on mennyt kotitöitä vältellessä ja pakollisia tehdessä. Iso, todella iso vuori puhdasta pyykkiä on vihdoin saatu pois sohvalta. 


 No eihän tuo iso oo, mut noita oli lisää pyykkitelineessä ja sen päällä.

Olen myöskin huolehtinut kukistani tämän viikon ajan normaalia paremmin, kun kaikki meinasivat kupsahtaa yht'aikaa helteessä takapihalle ja olohuoneen ikkunalle. Positiivinen yllätys oli kuitenkin jonkinsortin kaktus, joka oli kasvattanut lisää vartta :) En mä ihan viherpeukalo keskellä kämmentä olekaan.



Sisustusta haluaisin myös uusia, ärsyttää kun kaikki on meillä niin sekalaista. Mutta eipä näillä pienillä työttömyyskorvauksilla kummempia maksella, kuin pojan tarpeet, ehkä omatkin ja tietty laskut. Etenkin vakuutuslaskut. Niitä kun riittää. Ja tietty kissan eläinläääkäri, johon pitäis taas mennä vierailemaan kun epäilen että antibiootit ei tehonneet. Pissasi nimittäin kylppärin matolle, mun sängynvierusmatolle joka oli kans kylppärissä ja mun yhteen kesälaukkuun >:| Ei viitti koko ajan isännältäkään vinkua rahaa, kun ne menee aina johonkin kirppikselle. Mut hei kierrätystä!


Toikin on vinossa :/


 Poitsu täytti 10kk! Ja painaa jo himpunverran yli 10kg :) Iso poika jo, eikä jaksaisi enää kantaa. Autollekin on noin 100 metriä kotiovelta matkaa mutta jaksettava se on. Ryömintävauhti vain kiihtyy ja toissapäivänä pikkumuru hoksasi että "Hei eihän tää maailma rajoitukaan olohuoneeseen!" Nyt se pääsee jo eteiseen ja pölynimuri on kiva kaveri :P Pitänee alkaa kasvattamaan niitä silmiä selkäpuolelle. 

 Äidin pikkumies katselee aamupiirrettyjä <3


Tässä kuulumiset tältä erää, katsotaan jos saan ensi viikolla enemmän tekstiä aikaan. Mikäli meillä mitään ihmeempää tapahtuu :)



perjantai 5. heinäkuuta 2013

Rai rai!

Tänään on ohjelmassa yhteistä illanviettoa ystävän synttäreiden ja toisen ystävän valmistumisen kunniaksi. Poika menee mummolaan yöksi ja me päästään pitkästä aikaa viettämään kahdestaan aikaa :) 

Tein Pavlovatortun meille maisteltavaksi, en tiedä miten onnistui. Elämäni ensimmäinen marenkipohja ainakin näyttää hyvältä. Täytteeksi laitan vain kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita, nam!

---

Poitsulla on toisella ukkovarpaassa kynsivallintulehdus :( Isällään on kanssa ollut vielä muutama vuosi sitten taipumusta siihen, joten ei uutta meidän taloudesa. Soitin neuvolaan ja neuvoi laittamaan Betadinea siihen ja pitämään jollain harsolla peitettynä. Milläs sen teet kun toinen varmaan repii sen pois ja imeskelee varpaitaa :D Toivottavasti menee ohi, ettei tarvita antibioottikuuria. Meillä onkin 10kk neuvola ensi torstaina, joten siellä viimeistään katsotaan tilanne.

---

Nyt mamma lähtee valmistautumaan lähtöön, pitää pakata pojan tavarat loppuun ja alkaa katsomaan asua illaksi.. Harmi vaan että mun uudet sandaalit on vieläkin suutarilla eikä niitä saa sieltä tänään. Ne on ne joista jo aiemmin mainitsin, joista meni korko poikki. Noh, on mulla onneksi vielä yhdet sandaalit jotka voin vetästä jalkaan. Rakastan kenkiä mut mulla on taipumus käyttää aina yhdet lempparit kerrallaan puhki asti.

Noniin, hauskaa viikonloppua kaikille anonyymeille lukijoilleni! Sivulatauksia kertyy mutta kukaan ei jätä kommenttia....

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Ryömintää jne.

Meidän pikkumies on nyt oppinut ryömimään. Pikkuhiljaa alkoi näkyä liikettä juhannusaattona mutta nyt heppu ryömii lattialla aina vaan nopeammin. On se jännä katsella miten tuo lapsi kehittyy. Eikä se ole kohta enää vauvakaan! Vaan taapero. Siihen onneksi vielä on pari kuukautta aikaa.

Rakkaus tuota lasta kohtaan vain syvenee päivä päivältä. Eräänä päivänä tiuskaisin tosi rumasti sille kun ei suostunut juomaan oikein mitään, mutta hetken päästä kyyneleet silmissä pyysin anteeksi. En tiedä ymmärtääkö poitsu puoliakaan mitä sanon (ainakaan siltä ei aina vaikuta), mutta kyllä me juttuun tullaan. Kun äiti sanoo kvaak kvaak poika nauraa kippurassa. Kun iskä hieroo parransänkeä poskiin, poika meinaa tikahtua nauruun :) Ja kun harmittaa, äidin syli on paras lohtu.

Odotan vielä päivää jolloin poika sanoo minua äidiksi. Oon yrittäny hokea sille että "sano äiti" mutta ei tuo sano. Pärisee kyllä ja tavuja hokee mutta ei muuta. Mikäs kiire tässä toisaalta on, joskus vielä menee hermot siihen taukoamattomaan hölpötykseen ja kyselyyn :)

---

Meillä on perjantaina pitkästä aikaa yht'aikaa miehen kanssa vapaa ilta! :) Ystävän synttärit on sopivasti perjantaina niin sinne mennään juhlimaan. Poika meneekin miehen äidille ensimmäistä kertaa yökylään :)  Pitää muistaa ottaa varovasti kuningas alkoholia, ettei ole sitten koko viikonkoppua pois pelistä. 

---

Plus! Meillä suunnitellaan HÄITÄ! <3 Ollaan oltu miehen kanssa jo 9 vuotta yhdessä ja ensi vuonna, kymmenvuotispäivänä pitäisi astella avioliittoon. Kirkossa ei voida mennä, koska mies ei enää kuulu kirkkoon ja mua ei ole koskaan edes kastettu. Mutta onneksi päiväni pelasti eilen maistraatista tullut sähköposti, jonka mukaan meidän alueemme maistraatissa on tällä hetkellä yksi (1!) vihkijä, joka suorittaa vihkimisiä virka-ajan ulkopuolellakin. Ihanaaaaaaa!! Voidaan hoitaa kaikki samana päivänä pois alta, eikä tarvitse erikseen mennä maistraattiin eri päivänä.

Tänään jo tapeltiin siitä että voiko kaikkeen vastata "emmä tiiä" tai "ihan sama".  Mies kun luulee että helpommalla pääsee jos antaa mulle vapaat kädet, mutta ei. Enhän mä hitto soikoon voi ite päättää ruokia, juomia, kattausta jne. Tietty ymmärrän, ettei hän osaa sanoa kumpiko hiuskoristeista olis kivempi tms, mutta pitää silti osallistua vähän.. Se on kuitenkin meidän yhteinen päivä :) 

---

Kissan pissatulehdus alkaa olla (luultavasti) selätetty! :) Enää ei ole löytynyt pissaa vääristä paikoista tai ainakaan en ole huomannut. Mies antaa kissalle lääkkeet aamuin illoin koska mä en yksinkertaisesti siihen pysty. En edes maksamakkaran kanssa. Jes, yksi ongelma pois päiväjärjestyksestä!

 ---

Tulihan taas löpinää ja laidasta laitaan. Nyt tää mamma vetäsee kupillisen kahvia ja lösähtää sohvalle kattomaan pari tallennettua ohjelmaa pois ennenkuin poika herää päikkäreiltään.