Horjuvia askelia ja kiitettävää palautetta

Jos olisin jo nuorena opiskellut samalla innolla kuin nyt, olisin todennäköisesti eri tilanteessa tänä päivänä. 

Samalla kun teen miljoonaa muuta asiaa, saan päähäni ängettyä uskomattoman määrän uutta tietoa. Kiitoksena siitä sain taas yhden kiitettävän lisää suoritettuihin kursseihin. Olen siitä todella otettu koska moni epäili onko musta opiskelemaan pienen lapsen äitinä. 

Toki oppimistapakin on muuttunut. Enää lukeminen ei ole pakkopullaa vaan tartun kirjaan innolla, testatakseni itseäni ja aivojani. Samalla kun tekee ruokaa voi vaikka jääkaapin oveen kirjoitetusta muistilapusta opetella kaikki mikrobilääkkeet :) Nuorempana luin kokeisiin ehkä edellisenä iltana jos silloinkaan. Nyt teen itse muistiinpanoja joista asioita voi kerrata jos ei tunnilla jäänyt päähän. 

Ihanaa saada hyviä numeroita ja hyvää palautetta. Ensi kuussa alkaa työssäoppimisjakso sairaalassa ja sitä odotan innolla! :) Tekemällä oppii ja toivon että näyttö menee hyvin. Sitä vähän jännitän. 

Välissä on ne häätkin, tänään on viimeinen mekon sovitus. Huomenna papereita maistraattiin ja ensi viikolla mennään katselemaan jos löytyisi ne sormukset. Heinäkuussa sitten alkaakin loma ja kiire helpottaa. 

---

Ainiin, poika kävelee!! Maanantaina ihan spontaanisti käveli horjuen muutaman metrin matkoja. Välillä pyllähti ja nousi uudestaan ylös. Fysioterapeutti sanoi eilen että ei ole tarvetta käydä viikottain vaikka lastenlääkäri sitä jo ehdotti. Kyllä se siitä. Jes! 

No hitto.

Julkaisin aiemmin luonnoksiin tallentamani tekstin ja nyt se näkyy tuolla listassa alempana. Ei tää puhelimella bloggaaminen olekaan ihan helppoa.. :/ 

Moni muu oli ajatellut samaa.

Käytiin ensimmäistä kertaa Lapsimessuilla eilen. Ajatuksena oli lähteä ajamaan sinne päin kymmeneltä aamulla, mutta se aie meni metsään jo kun nukuttiin porukalla pommiin ja herättiin 9.23. Siitä sitten pikaiset aamupalat ja kamppeiden etsimiset; oltiin valmiit lähtöön klo 11. Ensin piti käydä tankkaamassa Kärkkäisellä ja siellä sitten vierähti 20 minuuttia kun edellä autoaan tankkasi henkilö joka olisi voinut harkita itsensä ilmiantamista Maikkarin Suomen surkeimpaan kuskiin. Se ihan oikeasti tusasi siellä jotain omiaan 20 minuuttia sillä seurauksella että takana olija tuli kysymään onko meillä kanisteria. Sillä oli siinä odotellessa loppunut tyhjäkäynnin seurauksena bensa. 

Nooh, päästiin matkaan ja tuolla isännän ajotyylillä (no täällä on jo kesärajoitukset joten ajanpa vielä vähän kovempaa) oltiin perillä alle tunnissa. Poitsu ei ilmaissut mitään vastalauseita koko matkan aikana joten pitstop jäi tekemättä. 

Messualueelle päästiin hyvin, ajettiin ulos parkkiin koska sisällä hallissa oli aika täyttä ainakin opasteiden mukaan. 

Ja itse messukeskuksessa.. Voi herranjestas miten paljon ihmisiä! Vaunukansaa varmaan puolen Suomen edestä ja kaikki katsoivat olevansa etuoikeutettuja menemään ensin joka paikkaan, koska rattaat. Me etsittiin eka ruokapaikka ja mikro, sitten vasta alettiin kiertäminen. Ensin outlet ja ruokapuoli, ei mitään. Okei jäi sieltä mieleen ne järjettömän isot munkkirinkelit joita ei jääty jonottamaan. Halkaisija varmaan 20cm! 

Lasten puolella sitä hulinaa riitti. Oli Ainua, Aventia, Emmaljungaa ja kantovälineitä heti vastassa. Ei löydetty meidän Emmaljungiin rengasta, pitää kai kysyä varaosia liikkeestä josta ne ostettiin. Ensin kierrettiin siis lastentarvikekojut vaikka sieltä ei mitään tarvittu. 

Sitten suunnattiin lähemmäs vaatteita ja ai että! Ihania vaatteita joka puolella messutarjouksin, ihanissa väreissä! Vaan koot olivat melkein aina loppu meidän kohdalla. Ihailin myös syötävän ihanaa keltaista Gugguun jumpsuitia mutta kysyttyäni hintaa peräännyin kohteliaasti. Miten voi jollain lapsenvaatteella olla hintaa "normaalisti 85, nyt alea 20%" ?!? Ihania olivat vaan aivan liian hintavia meille. Ja koska se lottovoittokaan ei osunut meille, saa jäädä toistaiseksi haaveeksi. Sen sijaan löysin jäbälle kesäksi ihanat Villervallan shortsit ja me&i:n t-paidan. Viimeksi mainitun huomattavasti normaalia halvemmalla mikä oli ainoastaan todella positiivista. 

Pojasta oli hauskinta nähdä poliisiauto ja -skootteri. "Piipaa" pääsi suusta heti kun ne näki. Hauskaa oli ihmetellä myös yllä kuvassa näkyvää paloautoa. Sieltä isommat lapset laskivat liukumäkeä.  Jännää oli myös käydä moikkaamassa Juniorilta tuttuja Petteri-enoa ja Urmasta. Ehkä äiti jännitti enemmän kuin lapsi ;) 

Bongattiin me Junnu ja Nuppu myös! Niitä katseltiin sitten silmät suurina. 

SuPerin kojulla pyysin saada kaikki heidän esitteet jotka saatavilla ja tiedustelin onko mahdollista olla opiskelijajäsen vaikka kuuluu jo toiseen liittoon. Sain sitten kassiin mukaan myös kauan himoitsemani avainnauhan! Pitäähän hoitajalla olla avaimet kaulassa. 

Äkkiä käytiin pyörähtämässä myös pienoismalleja katsomassa. Siellä poitsu katseli silmät suurina lentokonetta, autoja, työkoneita, junaratoja ja kaikkea mistä oli tehty liikkuva pienoismalli. 

Mukaan tarttui pieni sininen höyryvene jota voidaan sitten kesällä testata. Toimii kynttilällä ja putputtaa, jos mallikappaletta on uskominen. 

Ilmapalloja kertyi myös, mutta ne jätettiin pois matkasta lemmikkipuolelle mennessä. Siellä ihmetystä ja iloa tuottivat koirat, kissat ja erityisesti rotat :) Ennen kotiin lähtöä piti vielä hakea uusi ilmapallo koska ne olivat pop. 

Kotimatkalla pikku J nukahti samantien autoon. Oli rankka mutta niin hauska reissu! Ensi vuonna ehkä on hankalampaa koska silloin (toivottavasti) poika liikkuu omilla jaloillaan.. 

Kyllä meillekin saa tulla.

Tätä asiaa oon pyöritellyt pitkään. Että kuinka paljon ihmisiä onkaan meidän elämästä karsiutunut raskauden ja lapsen syntymän myötä pois.

Niitä sellaisia, joiden kanssa tuli pidettyä yhteyttä ja hauskaa jos ei viikottain niin melkein. Joku saattoi soittaa vaikka alkuillasta ja pyytää kahville tai yhdelle jonnekin. 

Yhtenä päivänä kun mietin mitä tekisin, tulee mieleen soittaa anopille tai mutsille. Kelatkaa?!!? 

Ei enää pyydetä illalla vaikka keilaamaan ja yksille tai edes leffaan. Kaikki luulee etten pääse kotoa yksin mihinkään kun lapsi on kotona. Olisi kohteliasta muistaa että en ole yksinhuoltaja joten taloudessa on myös iskä joka voi jäädä vahtimaan siksi hetkeksi kun äiti on poissa. 

Ystäväpariskunta joiden kanssa oli tapana käydä ainakin kerran vuoteen mökillä, on käynyt nykyään eri porukassa siellä. Toisaalta tähän on muitakin syitä mutta ei siitä sen enempää. Ottaa päähän. 

Tällä hetkellä isoin tapahtuma jota odotan on omat polttarit. Silloin tiedän että saan päivän olla pois äidin roolista, olla kavereiden kanssa ja pitää hauskaa. Ja joku muu huolehtii lapsesta. 

Nyt kun Facebookissa kiertää tuo arjen kuva -haaste, olen huomannut että mua ei haasta kukaan. Ketään ei kai edes kiinnosta nähdä mitä mun arkeni pitää sisällään vaikka en enää edes ole täyspäiväinen kotiäiti. Kyllä mä saatan kuvata muutakin kuin vaippoja tai lapsen sottaista naamaa kun on syönyt pääsiäismunan. Vaikka onhan se suloinen :)

Harmittaa suunnattomasti. Jos häihin kutsuttaisiin vain sellaisia ihmisiä joiden kanssa ollaan enemmän kuin kerran puolessa vuodessa nähty, lista olisi nykyistäkin paljon lyhyempi. 

Ja kuinka sitä kuuli että sitten kun lapsi syntyy niin ollaan ja mennään ja tehdään yhdessä kaikkea. Joopa joo. Eipä ole paljon näkynyt. 

Tottakai pitäisi itsekin olla aktiivinen mutta jo se vähä aktiivisuus ei tunnu tuottavan tulosta. Itse pitäisi aina olla tuppaamassa kylään ja pyytää jotakuta vaikka lenkille mutta koskaan ei kukaan ole tulossa meille päinkään. Lapsen kanssa ei paljon kerhoja tms ehdi harrastaa koulun ohella, ja toisaalta onhan tuo pienikin vielä. Vauvajoogastakaan ei jäänyt mitään käteen aikanaan. 

Hankalia asioita tämmöiset. Kunpa voisin kannella äidille että kukaan ei leiki mun kanssa :( Tai voinhan mä, mutta mitäs se auttaa. 

Miksi, oi miksi?!

Elämän suuria kysymyksiä joihin haluaisin joskus saada edes suuntaa antavan vastauksen. Mietin kaikenlaisia outouksia mm. öisin kun muut nukkuvat..

Miksi lapsi vääntää köntsät just kun olen vaihtanut puhtaan vaipan? Miksi?!

Miksi joo joo kohta ei ole kohta vaan kestää useasta tunnista päiviin?

Miksi mun tili on aina nollilla? Enkä edes shoppaile enää. Paljoa. 

Miksi kevät ei jo ala saapua lämmittämään meitä?

Kenen idea oli lopettaa YleX iltapäivä?

Pääsenkö mä tänä vuonna lapsimessuille?

Mikä Volvossa paukkuu? Ei kai jousi oo poikki..?! 

Kuka ajaa aina edellämainitusta bensatankin tyhjäksi?

Miksi alakerran naapureilla on tosi rämisevä pesukone jota voi käyttää vain sunnuntaisin?

Miksi leipäpussiin jää aina vähintään joku pala homehtumaan?

Tuleeko tänä kesänä kunnon ukkosia?

Ja viimeisenä suosikkini jonka täräytin ilmoille muutama vuosi sitten kavereiden kanssa mökillä;

Minne hyttyset menee tuulisella säällä? Tuulen loppuunko? 

Mikä teitä askarruttaa? Kertoo ihan rohkeasti vaan (ja kumoaa mun ajatuksen siitä että oon lääkityksen tarpeessa) :)

Painokelvotonta tekstiä.

Mitä tehdä silloin kun ottaa niin armottomasti kupoliin että verenpaine huitelee varmaan lähempänä 300..? Kun ottaa aivoon mies, asuminen, häät, koulu, kaikki. 

Kun on riidelty vuorokausi ja toinen luulee että kaikki on jo käsitelty ja puhuttu. Ja sitten se vaan makaa sohvalla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Että se siitä sitten asia loppuun käsitelty(kö). 

Tällä hetkellä tekisi mieleni vetää megaöverikännit tai -raivarit. Sanoin äijälle yli tunti sitten että laitoinko saunan päälle. Sanoi että en, vaan ovi on auki. Sanoin sitten että laita päälle. Äsken riisuin ja kävelin kylppäriin haaveenani kunnon selkää polttavat löylyt. ....ei ollut sauna päällä. "Sä vaan kysyit laitoitko sen päälle" ...niin, ja pyysin laittamaan. "Ai en mä kuullu."

Ni että saatana, nyt ottaa niin aivoon ettei mitään rajaa. Menen saunaan vaikka sitten klo 22.30 kunhan se on tarpeeksi lämmin. 

Oon väsynyt olemaan tämän talouden siivoaja, kokki, pyykinhuoltaja, talousneuvoja jne jne. Kaikki kaatuu niskaan ja kohta olen valmis muumilaaksoon. 

***kele!!

Se oli ainaki näääääin iso!

Eilen oli isännällä vapaapäivä. Päätettiin lähteä kävelemään Suomen korkeimman rakennelman, Tiirismaan maston, juurelle hakemaan yksi geokätkö. Masto on koko komeudessaan 327m korkea. Mua ei saisi tuonne kyllä kirveelläkään kiipeämään, kattokaa ny!

Joku fiksu vähän muokannut välimatkoja..

Mukataiteellinen kuva koivusta. En mä mitään kuvata osaa.

Oikea purtsa!

Tämän nappasin mäelle kiivetessä. Tuossa matkan varrella bongattiin ihana kallio, jonne mennään joku kesäpäivä kahdestaan piknikille, kun pikkuheppu menee mummolaan.

Se on kivi. Iso.

Piti käydä vain siellä ja kävellä takaisin kotiin. Tiirismaa on nääs Etelä-Suomen korkein mäki (korkeus merenpinnasta n. 222m) ja sinne kiipeäminen oli aika raskasta rattaiden kanssa. Kröh kröh, okei mies työnsi heppua rattaissa.. Päästiin sinne, niin katsottiin geo-ohjelmasta että seuraava kätkö olisi reilun kilometrin päässä, Pirunpesällä. Okei, no ukko päätti että kävelläänpä samantien sinne. Jes, oikeita pururatoja pitkin kunnon iltalenkki! Eka tenkkapoo tuli sadan metrin päästä; järjetön jäinen alamäki, mulla jalassa kesälenkkarit ja rattaat pitäisi saada jotenkin alas. No, selvittiin siitä... ja monesta seuraavastakin mäestä. Ikuisuuden puolen kilometrin jälkeen tuntui että ei tästä tule mitään. Mutta takaisin ei käännytty.

Golffaamaan vaan!

Metsä harveni ja päädyttiin Messilän golfkentälle. Ei näkyny golffaajia, mutta kentät näyttivät just siltä että kohta pääsee heiluttamaan mailoja. Siis niitä golfmailoja ;) Jatkettiin matkaa luonnonsuojelualueelle, jossa Pirunpesä sijaitsi. Alue kuuluu valtakunnalliseen NATURA 2000 ohjelmaan ja siellä on useita eri alueita. Kyllä se metsä oli kaikessa jylhyydessään niin vaikuttava, että ihan veti pienen ihmisen hiljaiseksi.

Kuva ei tässä kohtaa kerro enemmän kuin 1000 sanaa, en viitsinyt kiivetä kamera kaulassa ottamaan parempia kuvia.

 Upea paikka! Lähdin etsimään kätköä kesälenkkareissani ja taas vihoittelevalla nilkallani. Hyvin selvisin vaan ei kätköä löytynyt. Täytynee kesällä mennä uudestaan etsimään, nyt ei viitsinyt ottaa riskejä ettei sattunut mitään.Jäi hieman kaivelemaan se kätkö, mutta minkäs teet jos kuvauksessa kerrotaan kätkön sijaitsevan seinämässä olevassa kolossa, litteän kiven alla. Uskokaa pois, niitä koloja oli aika perkeleen monta.

Yhteensä noin 8km sitten tuli talsittua. Kotimatkalla pikkuhepulta pääsi jo parku, oli tylsää ja sormia paleli. Jos olisin tiennyt että mennäänkin metsään, olisin laittanut topparukkaset käteen. Nyt oli vain ohuemmat hanskat. Harmitti äitiäkin :( Onneksi asia korjaantui äkkiä kun päästiin kotiin.

---

Saatiin muuten maanantaina fysioterapiatsa lainaan Tepsujen sandaalit. Poitsu kun on hiukan pehmeä, eikä siksi kävely luonnistu niin kuin pitäisi. Toivottavasti näistä olisi sitten apua ja voisi pikkuheppu häissä tepastella (helpottaisi aikuisten hommaa aikalailla). Onneksi tämäkin pikkujuttu on korjattavissa eikä syytä sen kummempaan huoleen ole. Kaikki kun eivät kehity samaan tahtiin :)

Nyt takaisin kirjojen pariin.

Ei kai taas...!?

Meillä taitaa olla taas tulossa mehevä flunssa; pojalle ja mulle. Räkä saapui torstaina ja tuntuu vain pahenevan. Niin paljon että eilen kyllästyin etsimään meidän pikkuniistäjää ja painelin ostamaan Nenäfriidan. Ja ai että mikä keksintö se on!! Räkä tulee pois, kyllä. Poika tosin saa karmeat siepit ja huutaa kuin yrittäisin vähintäänkin punkteerata häneltä nenän ja poskiontelot.. 

Itellä sitten on sen oloinen yskä että kohta pukkaa keuhkoputkentulehduksen. 

Onneksi on vain huominen koulua ja loppu viikko lomaa. Ehkä sieltä tulee silti mietittäväksi joku massiivinen etätehtävä vaikkapa epilepsian lääkehoidosta joten turha vielä nostaa jalkoja pöydälle. 

Kaiken kukkuraksi täällä satoi aamulla räntää, oikein taivaan täydeltä! :O Ei se kesä taida olla tulossa vielä(kään). No, kevään tuntua saa ainakin askartelemalla jotain pääsiäisjuttuja. Joita en vielä ole hankkinut.. 

Niisk, kröh köh. Palataan asiaan. 

Kauhujen yöt

Meillä taitaa olla kauhukohtauksia. Ne tulevat satunnaisesti, yleensä klassiseen aikaan melkein minuutilleen 1,5h nukahtamisesta. Viime yönä taas. Johtuivat lienee huonoista päiväunista hoidossa. Ja minä tyhmä venytin nukkumaanmenoa koska halusin nukkua aamulla pidempään kuin kuuteen.. 

Klo 1.20 ei enää naurattanut kun jo ties-monettako-kertaa menin rauhoittamaan lasta joka huusi äänensä viimeisillä rippeillä. Kiitos sille joka on merkannut täksi päiväksi vapaata koulusta, joten ei tarvinnut lähteä kouluun kompuroiden omiin silmäpusseihin.. :)

Nyt leikitään vähän aikaa ja sitten lähdetään hakemaan kaupasta lisää maitoa ja ehkä äidille tuoreita croissanteja. En yhtään ottanut eilen huomioon että aamullakin pitäisi syödä. 

Huomenna varmaankin mennään etsimään parit geokätköt. Alan taas aktivoitumaan silläkin saralla vaikka luulis jo ettei mulla riitä kellossa tunnit. Vapaa-aikaa pitää silti aina olla. Vaikka kukkien piirtelyyn. 

Keppisopan jäljillä :)

Käytiin viime viikolla koko perheen voimin lenkillä, hakemassa keppisoppaan aineksia lähimetsästä. Luokkakaveri suositteli kokeilemaan sitä kun ei mun kolme viikkoa kestänyt räkätauti meinannut hellittää millään. Googlaa aiheesta keppisoppa lisää jos kiinnostuit :) en tiedä onko oikeasti toiminut mulla vai onko vaan plasebovaikutus..

Pidemmittä puheitta, muistin ottaa järkkärin mukaan ja tässä tuotoksia. 

Toi mänty pisti silmään ulkomuodollaan. Siinä on kai kasvanut joskus toinen puu ihan liki. 

Tukkirekka piti kuvata, se sai poitsun innostumaan. 

"Lintu lensi oksalle lauloi niitä näitä.."

Perhepotretti :) 

Jostain syystä tekstin tasaus on keskitettyä enkä puhelimella osaa muokata sitä. Päässä kun pyörii tällä hetkellä vain lääkeaineet, niiden vaikutukset jne ja ne ihanat lääkelaskut. Niin, ja ne häät. Kyllä sanon että tästä keväästä jos selviän niin selviän mistä vaan!