perjantai 11. huhtikuuta 2014

Kyllä meillekin saa tulla.

Tätä asiaa oon pyöritellyt pitkään. Että kuinka paljon ihmisiä onkaan meidän elämästä karsiutunut raskauden ja lapsen syntymän myötä pois.

Niitä sellaisia, joiden kanssa tuli pidettyä yhteyttä ja hauskaa jos ei viikottain niin melkein. Joku saattoi soittaa vaikka alkuillasta ja pyytää kahville tai yhdelle jonnekin. 

Yhtenä päivänä kun mietin mitä tekisin, tulee mieleen soittaa anopille tai mutsille. Kelatkaa?!!? 

Ei enää pyydetä illalla vaikka keilaamaan ja yksille tai edes leffaan. Kaikki luulee etten pääse kotoa yksin mihinkään kun lapsi on kotona. Olisi kohteliasta muistaa että en ole yksinhuoltaja joten taloudessa on myös iskä joka voi jäädä vahtimaan siksi hetkeksi kun äiti on poissa. 

Ystäväpariskunta joiden kanssa oli tapana käydä ainakin kerran vuoteen mökillä, on käynyt nykyään eri porukassa siellä. Toisaalta tähän on muitakin syitä mutta ei siitä sen enempää. Ottaa päähän. 

Tällä hetkellä isoin tapahtuma jota odotan on omat polttarit. Silloin tiedän että saan päivän olla pois äidin roolista, olla kavereiden kanssa ja pitää hauskaa. Ja joku muu huolehtii lapsesta. 

Nyt kun Facebookissa kiertää tuo arjen kuva -haaste, olen huomannut että mua ei haasta kukaan. Ketään ei kai edes kiinnosta nähdä mitä mun arkeni pitää sisällään vaikka en enää edes ole täyspäiväinen kotiäiti. Kyllä mä saatan kuvata muutakin kuin vaippoja tai lapsen sottaista naamaa kun on syönyt pääsiäismunan. Vaikka onhan se suloinen :)

Harmittaa suunnattomasti. Jos häihin kutsuttaisiin vain sellaisia ihmisiä joiden kanssa ollaan enemmän kuin kerran puolessa vuodessa nähty, lista olisi nykyistäkin paljon lyhyempi. 

Ja kuinka sitä kuuli että sitten kun lapsi syntyy niin ollaan ja mennään ja tehdään yhdessä kaikkea. Joopa joo. Eipä ole paljon näkynyt. 

Tottakai pitäisi itsekin olla aktiivinen mutta jo se vähä aktiivisuus ei tunnu tuottavan tulosta. Itse pitäisi aina olla tuppaamassa kylään ja pyytää jotakuta vaikka lenkille mutta koskaan ei kukaan ole tulossa meille päinkään. Lapsen kanssa ei paljon kerhoja tms ehdi harrastaa koulun ohella, ja toisaalta onhan tuo pienikin vielä. Vauvajoogastakaan ei jäänyt mitään käteen aikanaan. 


Hankalia asioita tämmöiset. Kunpa voisin kannella äidille että kukaan ei leiki mun kanssa :( Tai voinhan mä, mutta mitäs se auttaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti