Syksy saa.

Vihaan syksyä. Tai no vihata on ehkä hiukan liian kärkevä verbi kuvaamaan sitä tunnetta joka tulee kun sade alkaa vihmoa, lämpötila alkaa olla kymmenen paikkeilla tai jopa alle ja lehdet varisee puista.

En pidä syksystä. Miksikö? Koska syksyn jälkeen tulee talvi ja talvea mä todellakin VIHAAN. En voi sietää lunta, pakkasta, kylmää, auton ikkunoiden raappausta, lumitöitä, lunta eteisen lattialla, rohtuneita huulia, sitä että pitää pukea itsensä lisäksi myös tuo lapsi moneen kerrokseen, pipot ja hanskat katoilee jne jne..

Got it?

Pitäis siivota takapihalta kaikki kuolleet kukkaset pois. Auringonkukat ei kukkineet tänäkään vuonna. Joka vuosi olen saanut ne kasvamaan lähelle kukkimista kunnes on tullut pakkaset ja kaikki kuolleet pois. Ei musta oo hortonomiksi, pitäisi alottaa niiden kasvattaminen jo helmikuussa. Ehkä ens vuonna teenkin niin, jos meillä vielä on oma piha. 

Syksy yleensä on tiennyt myös jotain uutta. Koulun alkua, paluuta kesälomalta töihin tai vastaavaa. Nyt mulla ei oo mitään. Viime vuonna tähän aikaan olin erittäin raskaana ja olin jo valmis linnoittautumaan synnärin ovelle odottamaan lähtöä. Ja aiempina vuosina olen ollut töissä. Nyt mulla ei ole mitään. Edes sieltä paikasta josta piti soittaa 1,5 viikkoa sitten että saanko sen opparipaikan, ei ole kuulunut mitään. Lähetin sinne äsken hiillostuspostia kun ei ole kuulunut ja kerroin myöskin että olen saanut lausunnon palkkatukeen jos se mitään enää tässä vaiheessa hyödyttää.

Pitää alkaa pommittamaan paikallisten oppilaitosten maikkoja myös postilla jos joku sais järkättyä mulle yhden pulpetin jostain nurkasta. Lupaan pyhästi olla huutelematta hävyttömyyksiä ja pidän huolen vain omista asioistani. Luen tentteihin ahkerasti jne. Jos vaan pääsisin kouluun!

Samalla mieltä painaa myös se, että meillä alkaa nää neliöt käydä pieneksi. Hakemus kaupungille on laitettu mutta ei sieltä kuulu mitään varmaankaan ennen joulua. Viimeksikin vaihtohakemukseen reagoitiin vasta 3kk jälkeen. Olen aika varma että koulu, muutto ja hoitopaikan hakeminen osuu sitten samaan aikaan. Siinä stressiherkälle sitten riittää stressattavaa! Todennäköisesti yöunet menee ainakin viikoksi.

---

Poika täyttää kohta vuoden. Tulevana viikonloppuna on pippalot. Ei olla kutsuttu paljon ihmisiä, mutta jännästi vaan lähisuvusta ja kummeistakin tulee jo noin parikymmentä henkilöä. Pitäis vääntää parit kakut jne. Mummolta tilasin jo pullat koska jos alan niitäkin vääntämään menee joko kakut tai pullat pilalle. 

Poitsu liikkuu nyt jo kovaa vauhtia. Ryömien, mutta yrittää toisinaan jopa nousta polvillee pystyyn jotain vasten. Kohta mennään eikä meinata, pitänee kasvattaa ne silmät selkään! Hiekkalaatikolla menee suuhun kaikki hiekasta kiviin ja risuihin. Hiekkakakut on kiva tuhota ja kiikkuminen on parasta.

On se jännä huomata miten paljon voikaan jotakuta rakastaa. Kaikki uutisissa olleet vääryydet pieniä lapsia kohtaan tuntuu käsittämättömän pahalta ja tuntuu että kaikkia lapsia rakastaa ja haluaisi auttaa. Joskus iltamyöhään saatan vielä mennä pusuttelemaan ja halimaan pientä nukkuvaa lastani, silläkin uhalla että hän herää. Sydän ihan pakahtuu kun se nauraa onnellisena vaikkapa sille että vedän vaipanvaihdon yhteydessä vaipan päähäni ja sekös on hauskaa. (Siis puhtaan, en sitä käytettyä.)

Näihin tunnelmiin, nyt pitää jatkaa siivousta että kehtaa pyytää vieraat kylään ylihuomenna.

Mä oon ollu niin ei-lomalla tän kesän.

Tän kesän aikana ehkä eniten on ärsyttäneet kaverien päivitykset joissa on joko countdown lomaan tai hihkumista just alkaneesta sellaisesta. Mä olen ollut nyt tarkalleen ottaen 13kk ja reilun viikon kotona. Meinasin kirjoittaa lomalla, mutta eihän se nyt niin mene..

Ennen äitiyslomaa olin työtön joten jatkoin samalla linjalla äitiysloman loputtua. Ei, en siksi että liitto maksaa parempaa rahaa kuin Kelan kotihoidontuki on, vaan siksi että tosiaan tähtään takaisin työelämään. Mulla vaan on sellanen pieni ongelma, että eka pitäis saada se koulutus. Olen jo aiemmin maininnut että olen koulutukseltani puuseppä-artesaani joka ei ole päivääkään niitä hommia tosiaan tehnyt. Nyt haluaisin lähihoitajaksi. 

Viimeksi tänään lähetin paikalliseen ammattioppilaitokseen hakemuksen lähiaikoina alkavaan aikuiskoulutukseen josta ehkä valmistuisi joskus lähihoitajia. Ei oo vieläkään kuulunut mitään vastausta.. Ehkä mä oon vaan haaveissani kuvitellut että mut otettaisiin kouluun samantien koska ennen äippälomaa tein harjoitteluita ja kävin lyhyen sotekurssinkin josta jäi käteen hiukan esimakua, hygieniapassi ja EA-koulutus, osa 1. Ja tietty se, että mä läpäisin soveltuvuuskokeet arvosanalla YHDEKSÄN :O Mikä oli jo mullekin yllätys. Nyt jos joudun tekemään soveltuvuuskokeen uudestaan, luulen että arvosana on eri, koska maailmankuvani on hieman muuttunut tultuani äidiksi. Toivottavasti ei silti huonompaan suuntaan.

Odottelen myöskin puhelua lähiviikkoina naapurikunnasta jonne hain keväällä vammaisohjaajaksi oppisopimuskoulutukseen. Kovin suuret toiveet ei ole kyseiseen vakanssiin päästä mutta olishan se hienoa olla töissä, oppia samalla ja saada palkkaa. Moni on tosin hiukan mietiskelevänä kysellyt että meinaanko mä jaksaa sen. Kyllä meinaan. Joo, vaikka mulla on lapsikin. Ja yksi vähän isompi, joka joskus myös näyttelee perheen isän roolia. Se voi silloin leikkiä iskää kun ei ole töissä ja kun mun pitäis tehdä läksyjä/näyttösuunnitelmia/lukea tenttiin tms...

Enivei, pääsen sinne tai en, jonnekin olis päästävä. Mä oon ollut kotona jo LIIAN KAUAN! Seinät alkaa kaatua päälle ja joka päivä toistuva rutiini saa mut kohta sekoamaan. Melkein kellontarkasti tehdään kaikki; noustaan ylös, syödään (lapsi syö, äiti ei muista koskaan), katotaan Junioria jne jne jne.. 

Naapurin mamman kanssa tänään luettiin hiekkalaatikon reunalla aikuiskoulutuslehtistä jossa oli syksyllä alkavia koulutuksia. Eipä sitä oikein mikään houkutellut ja ammatti, johon se on jo valmistunut ei paljon auta. Töitä ei ole. 

Miksi kotiäidit tippuu väliin jos ne on (tai joutuu olemaan) kotona hieman pidempään? Vajaassa vuodessa on jo ihan pihalla kaikesta paitsi lastenvaatteiden uusista trendeistä, lelujen kestävyydestä, lastentautien tarttuvuudesta ja säästä.

---

Tää maanantai on ollut tähän asti jo ihan paska eikä hommaa helpota se että pojan hoitopaikka peruuntui :( Hoitaja jolle piti mennä, on raskaana ja jää äippälomalle joulun alla. Ei ole hirveästi järkeä viedä hoitoon noin 3 kuukaudeksi ja sitten ettiä taas uusi hoitopaikka. How nice..

Ainiin, ja poika täytti 11kk! Pitänee alkaa suunnittelemaan minkälaisen juustokakun väsäisin synttäreille.. :)