tiistai 10. syyskuuta 2013

Epiduraalia ja ilokaasua kiitos!

Aikalailla tasan vuosi sitten kirjauduin sairaalaan sisään. Oltiin käyty jo 1,5h sitten yliaikakontrollissa ja hoitajat oli aika ihmeissään kun vaapuinkin takaisin. "Etkös sä lähtenytkään?" kyselivät. Totesin että juu, mutta vedet meni niin tultiin takaisin. Aikomuksena oli lähteä kotiin odottelemaan supistuksia joita ei vielä kuulunut. 

Kolme varttia käyrillä teki tehtävänsä ja supistukset saapuivat.. Kun tultiin oloa kysymään, sanoinkin että me ei prkl lähdetä enää mihinkään! 

Siitä ne tuskat pikkuhiljaa yltyi. Tuli kokeiltua kaikki lievitys paitsi aquarakkulat. 

Sitä tuskaa muistelin tänään aamulla kun sain tietää että ystäville oli syntynyt kolmen tytön jälkeen pieni prinssi. Ja itselläni tuli kamala vauvakuume, varsinkin ku katsoin Erilaisia äitejä eilen Avalta. Tosi symppis se tyttö, niin nuori mutta rohkeasti alkamassa yksinhuoltajaksi! 

---

Huomenna meidän pikkumies siis täyttää vuoden. Juhlat juhlittiin jo viime viikonloppuna isovanhempien, lähisuvun ja kummien kera. Paljon tuli leluja ja vaatteita lahjaksi. Tykätyimpiin taitaa kuulua uusi ääntä pitävä poliisiauto ja hieno Volvon tukkirekka. Joo, iskän lisäksi myös yksi kummeista on rekkakuski. Ja vaari myös. Enokin tahtoisi kovasti. 





Huomenna sitten vauvavuoden kertaus ja hyvästely. Meillä on nyt taapero.

2 kommenttia:

  1. Katselin myös Erilaisia äitejä ja nostan kyllä hattua nuorelle äidille :) Niin nuori tyttö ja kuitenkin niin valmiin oloinen ja varma. Itse olin useita vuosia vanhempi ja aivan pihalla äitiyteni kanssa :D Synnytyskohta piti kyllä kelata pois. Ääniraita oli liikaa. Oi, tuo taaperokärry tulee varmasti olemaan myös suosikkilelu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taaperokärry olikin äidin toive :) toivottavasti vauhdittaa liikkeelle lähtöä.

      Poista