torstai 15. elokuuta 2013

Tänään ei sada yhtään niin paljon kuin eilen!

Kun on kaksi päivää viettänyt ipanan kanssa melkeinpä neljän seinän sisällä, alkaa molemmilla palaa pinna. Tänään J kitisi iltapäivästä aina nukkumaanmenoa asti. 

Syy sisällä oloon on tietty äiti Luonto ja sen päätös antaa vettä tulla kuin saavista kaatamalla. Ei paljon huvita mennä ulos kun itellä ei ole vaadittavia varusteita (sukelluspuku) ja pojalla ei ole vielä kenkiä. Eihän se edes kävele vielä. Onneksi Vaari tänään vinkkasi parin päivän varastomyynnistä naapurikunnassa; sieltä saan halvalla edes sadetakin itselleni. Pojalla kyllä sadevarusteet on, valmiina odottamassa käyttöä. 

Tänään näin, kun poika ihan itse nousi lattialla istumaan! Mä olen tästäkin innoissani, koska tuntuu että motorinen kehitys on vähän jäljessä ja neuvolakortinkin mukaan edellämainittu olisi pitänyt osata jo pari kuukautta sitten. Noh, 1v-neuvolassa sitten katotaan mitä neuvolan täti sanoo. Ei saisi vertailla toisten lapsiin joo tiedän mut moni meidän mammaryhmän lapsista jo käveleekin..

---

Käsityöt alkoi innostaa taas. Yritän nyt selviytyä viime talvena aloittamani tuubihuivin loppuun, mut pahasti näyttää siltä että en saa aikaseks kuin ison liudan kirosanoja. Miten voi ihminen unohtaa mitä on ollut tekemässä ja miten sitä tehtiin? Nyt hartiat puikkojen vääntelystä jumissa taidan lähteä unten maille. Huomenna olis tyttöjen ilta! Ihan vaan ystävän luo kokoonnutaan likkojen kesken ja pelataan mölkkyä, tikkaa ja twisteriä. Ja ehkä otetaan vähän saunajuomaa löylyjen lomassa :) ihanaa päästä rentoutumaan.

1 kommentti:

  1. Likkoja, twisteriä ja saunajuomaa. Tunnustan; olen kateellinen :D

    VastaaPoista