Me ollaan selvitty 9 kuukautta ja kuusi päivää ilman sairauksia tai haavereita.
Kunnes...
..poika tippui tänään sängyltä. Muksahdus vaan kuului ja samalla tuntui kuin joku olis mua lyönyt puukolla sydämeen. Kamala sitä huutoa ja itkua ja äitikin itki samalla ja voi voivoi.
Sitten lähdettiin päivystykseen koko perhe, kun terveysneuvosta ei vastattu "Olette jonossa, odottakaa hetki palvelemme mahdollisimman pian *hissimusiikkia perään*" Silmäkin turposi heti ja sen takia halusin päästä näytille. Päivystyksen ilmoittautumistiskillä oli mukava nuorimies (sairaanhoitaja) joka katsoi pojan otsaa ja turvonnutta silmää. Turvotus kuulemma enteili mustaa silmää ja patti häipyy aikanaan. Patti vaan on punainen ja siinä pinnassa on verisuonia, eli voitte kuvitella kuinka hurjan näköinen.
Eipä tarvitse mennä ihmisten ilmoille vähään aikaan, ettei joku kukkahattutäti ala pahalla silmällä tuijottamaan.
Nyt sitten valvon yön (tuskin uni tuleekaan) ja herättelen pientä murua parin-kolmen tunnin välein. Panadolia annoin ohjeesta yötä vasten, jos se pää sattuu olemaan kovin kipeä. Miksei äitien ja lasten välillä vois olla sellasta telepaattista yhteyttä että tietäis mikä toisella on, vaikkei se osaakaan puhua??
Että sellanen päivä. Oli mulla muutakin, mut ne jää nyt toiseen kertaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti