Uudet tuulet

Kovinkin kliseinen otsikko sen kertoo; uudet luudat lakaisevat nyt! :)
Kyllästyin puhelimella ja tabletilla selailuun, sillä ei voinut edes blogia päivittää, joten kävinpä tänään ostamassa ihan perinteisen läppärin. Nyt ajattelin tämän blogin siivota maton alle ja jatkaa uuteen. Sieltä voitte lukea tuoreimmat kuulumiset sitten, ketkä tätä enää edes seuraavatkaan :D Vuoden hiljaiselon jälkeen ei mikään ihme ettei paljon varmaan kiinnosta.

Tästä siis suora yhteys uteen blogiin jonka ulkoasu on vielä hieman kesken:

http://aiditonaiti.blogspot.fi/2016/04/aika-aktivoitua.html

Olkaa armollisia, tuntuu etten osaa enää edes kirjoittaa.

Sanoinkuvaamaton tunne..

..kun keskiviikkona hain tarhasta lapsen joka ei ollut nukkunut ollenkaan päiväunia. Noh, ehkä se oli poikkeus, ajattelin ja jouduin toteamaan olevani väärässä. 

Torstaina oli sama juttu. Ei päiväunia, ei minuuttiakaan. Arveltiin että syy on sijaistavissa hoitajista joita J kokeili. Meneekö tietyt jutut läpi uusille aikuisille, u know. Se ilta meni ihan hulinaksi. Ensin poika huusi ettei halua suihkuun. Joten kuten sain hiukset pestyä rimpuilevalta saippuaiselta lapselta. Kun sammutin suihkun ja totesin että tämä riittää, niin mitä sanoo lapsi? Huutaa 150 desibelin voimakkuudella että hän sittenkin haluaa suihkuun. 

Kun suihkuun ei enää päässyt, hän halusi kylmään saunaan. Ja siitäkös raivo yltyi kun ei sinnekään päässyt. Itse aloin tässä kohtaa olla jo aivan kypsä. Vartin huudon jälkeen soitin anopille ja sanoin että kohta katkeaa pinna. Anopin kanssa juttelusta ei meinannut tulla mitään koska taustamelulta en kuullut mitä luurin toisessa päässä sanottiin. Aikamme toisteltuamme lauseita uudestaan ja uudestaan luovutin ja lopetin puhelun. 

Huutoa jatkui vielä melkein puoli tuntia kunnes ääni alkoi mennä käheäksi ja lapsi oli silminnähden väsynyt. Vähän iltapalaa päälle ja ipana oli valmis höyhensaarille. 

Tänään aamulla tokaisin tarhan tädeille että jos ei muu auta niin kokeilkaa nuijanukutusta. En kestäisi enää kolmatta unetonta päivää. He lupasivat kaikki tehdä parhaansa. 

Vietin huolettoman päivän hoidellen asioita jne. Tuli aika hakea lapsi tarhasta. 

Jo portilla näin hoitajan naamasta että uutiset eivät miellyttäisi minua. Ja sama tuttu virsi kuului taas: ei auttanut Maamme-laulukaan. Lapsi ei ole nukkunut. Koska en saanut jättää lasta viikonlopuksi päiväkotiin piti kehittää suunnitelma illaksi. Ei muuta kuin puhelu mummolaan; ilmoitin anopille että me tullaan sinne. 

Siellä syötiin vähän herkkuja ja juotiin mehua ja kahvia. Siitä matka jatkui Vaakun eli mun iskän luo. 

Vaakulla tarjoiltiin vohveleita hillolla ja kermavaahdolla. Mahtava menu yliväsyneelle lapselle! 

Kotiin lähtö venyi niin pitkäksi että lapsen sai kantaa suoraan sänkyyn. Ja eikös tuo vieläkin sinnitellyt silmät auki jotta Nukkumatti ei saisi erävoittoa. Mielessäni laskin jo sataan ja tuhanteen etten räjähtäisi ja niin lapsi viimein nukahti. Sentään ilman huutoa ja taistelua jota olisi kaiken sen sokerimäärän jälkeen voinut odottaa. 

Toivon vaan että ei tule kauhukohtauksia. Se takaa sen että itsekään en saa nukkua kovin hyvin yöllä. 

Ensi viikolla lapsen olisi jo parempi nukkua ja tottua hoitajiin. Onneksi on enää 3 viikkoa kesälomaan. 

Sain muuten eilen mahtavia uutisia! Pääsen päivystykseen työssäoppimaan kesäloman jälkeen! Ihan superübermahtavaa!! En malta odottaa. 

Nyt menen vähän kitkemään rikkaruohoja takapihalta ennen kuin aurinko laskee. Eihän se kyllä laske vielä pitkään aikaan. Mä rakastan kesää ja valoa. Mut en nurmikon leikkausta. 

Aikataulutusta

Tässä istuessani lastenhuoneen lattialla aloin (hampaita kiristellessäni) miettimään missä kaikki menee pieleen. Vai meneekö edes. 

Aamut meillä on ipanan kanssa ihan yhtä teatteria. Jos jonnekin on aamulla tärkeä meno, lapsi takuuvarmasti vetää sikeitä tappiin asti ja joudun herättämään hänet. Jos taas saa nukkua pitkään ilman kiirettä, nahkavekkari takuulla kiekaisee hyvät huomenet jo ennen kuutta, viimeistään kuudelta. Ei suostu pukemaan päälleen mitään ja tarhassa opittu taito kenkien itse pukemisesta on aamuisin painunut unholaan. Yleensä lähdemme autolle hammastahnat suupielessä ärräpäiden saattelemana niin ettei jää naapureillekaan epäselväksi kenen perhe on taas kerran myöhässä. 

Etukäteen suunniteltu ruokailun ajankohta harvemmin toteutuu. Ulkoillessa yritän valmistaa kupeideni hedelmää edessä siintävään ruokasotaan vähintään puoli tuntia ennen deadlinea. Ei mitään hyötyä. Vaikka "yksi hiekkakakku vielä ja sitten mennään syömään" toimi silloin kun lapsi ei päässyt karkuun, ei se enää toimi. Kun lähestyn häntä aikeena viedä lelut kädestä koska "nyt *$\#*¥ oikeasti", hän ottaa jalat alleen ja pinkaisee karkuun. Pahimpina päivinä ruokailu on siirtynyt luvattoman paljon pelleilyn vuoksi. (Joo, aikuinen määrää mutta en aina vaan jaksa tapella)

Ruokailut! Niihin se aika ei hupenekaan. Siinä ajassa kun otan itselleni ruokaa lyötyäni lapselle lautasmallinsa nenän eteen, hän jo sivistyneesti kahden lusikallisen jälkeen ilmoittaa "En mä kiitos syö enempää". Ne on tarhassa opettaneet tuolle lapselle pieniä hienoja sanoja jotka oikeassa kohdassa kuulostavat korvaan silkalta sarkasmilta! Meillä ei tällä hetkellä taida olla mitään hittiruokaa joka uppoaisi pieneen mieheen ilman maanittelua. 

Ja nukkumaanmenot. Voi pyhä lehmä että olen alkanut kauhulla odottaa iltoja! Viikko meni jo hienosti; poistuin huoneesta, jätin oven raolleen ja poika nukahti itse sänkyynsä. 

Vaan eipä nukahda enää. Pahimpina iltoina joudun lähestulkoon pitelemään heppua sängyssään koska muuten se ponkaisee sieltä justiinsa pois. Aikaa iltasadun ja Nukkumasan hiekkatilauksen saapumisen välillä voi hyvinkin mennä jopa 2 tuntia. Sen ajan sitten istun joko sängyn reunalla tai sohvalla ja odotan pimeässä tuhinan alkua. Joskus herään hyvän ajan kuluttua itse kuola poskella. Komennan miljoonalla eri äänensävyllä ja -voimakkuudella lapsen takaisin sänkyyn ja laittamaan pään tyynyyn. Peittelen uudestaan ja uudestaan. Kiroan, saatan lapsen itse takaisin sänkyyn ja peittelen taas. Uhkailen, kiristän ja lahjon. Ei tulosta. 

Tiedän tämän kaiken olevan uhmaikää. Vaan eikö tää voisi jo loppua?! Edes hetkeksi, kunnes alkaa uusi? Kyselee epätoivoinen mutsi joka tälläkin hetkellä näkee punaista koska ipana keekoilee edelleen hereillä. Olen hiukan kateellinen yövuorossa aikaansa viettävälle miehelle. 

Moi äiti!

On kova ikävä. Tänäänkin tuli mieleen että soittaisin sulle. Eihän se onnistu kun numero ei enää ole käytössä. Pitäisi saada suora numero sinne missä nyt olet. 

Olen laittanut pihaa. Siellä on edelleen ne sun laittamat kukat. Ajattelin laittaa lisää ruohosipulia kasvamaan kun ne entiset ei tahdo enää kasvaa. Ja etupihalla kasvaa taas ne sun laittamat liljat, pikkuhiljaa pilkistää mullan alta. 

Eilen päätettiin että J ei tarvitse enää fysioterapiaa. Kuinka hienoa! Tukisandaalit palautetaan lähiaikoina pois. Pitää harjoitella silti edelleen motorisia taitoja, esim. jalkapallon potkimista molemmilla jaloilla. 

Välillä menee hermot tuohon rakkaaseen veljeeni. Tiedäthän sen, ei se ota kuuleviin korviinsa jos yrittää jossain neuvoa. Joo joo, sanoo vaan eikä silti tee vaikka lupaa. No mä en ala siitä huolta kantamaan, aikuinen ihminen. 

Mummo oli taas sairaalassa toissa viikolla. Lähti yksinään lenkille ja kaatui rollan kanssa. Oli sillä sentään se rolla mukana! Mut ei puhelinta. No, pari tikkiä otsaan ja murtumilta säästyttiin tällä kertaa. Tällä viikolla pääsin viemään sen magneettikuvaan. Oli kiva olla mukana kun ne hoitajat antoi mun olla koko ajan siellä ja kertoivat siitä laitteesta ja toimenpiteestä kaikenlaista. Kannatti kertoa että olen opiskelija :) 

Me laitetaan keittiö remonttiin. Mä laitan sulta saamani rahat siihen, koska se on paras sijoituskohde ja tiedän että sä olisit tehnyt kanssa samoin. Pitäisi vaan pyytää tarjouksia eri paikoista. 

Turboltakin vietiin pallit mutta ei toi ole yhtään rauhoittunut. Sama meno ja mölinä jatkuu. Siinä voi mennä viikkoja vielä mut ehkä mä jaksan sen. Topista en tiedä jaksaako, kun Turbo kiusaa sitä koko ajan. 

J menee huomenna mummolaan yöksi. Aamulla käydään vapputorilla hakemassa vappupallo. Sä et ehtinyt edes nähdä kuinka se tori vihdoin valmistui! On siellä taas avaraa kun ne rumat aidat poistettiin. Menihän joku valopää muuttamaan sen Mascotin risteyksen tasa-arvoiseksi ja eilen sen takia siinä oli kolari ja joku ajoi sitten Neppinappiin sisälle. Onneksi ei sattunut mitään vakavia henkilövahinkoja. 

Kohta on äitienpäivä. Ensimmäinen ilman sua. Tuon silti haudalle valkovuokkoja. Niitä sä joka vuosi toivoit ja sait. Ajateltiin mummon kanssa että se lähtee mukaan. Se kun ei talvella päässyt siellä käymään kun oli uurnanlasku. 

No, pärjäile siellä ja kerro muille terveisiä! Me kaivataan täällä sua kovasti mutta suru on hieman jo muuttanut muotoaan. Vielä on jäljellä tätä ensimmäistä vuotta ilman sua. Sehän se aina on vaikein ajan jakso. 

Kevät, lempivuodenaikani

Tätä vuodenaikaa odotin alkuvuodesta kauhulla. Miten tästä selviää, miltä se auringonpaiste tuntuu kun ei ole äitiä. 

No samalta se tuntuu. Äsken kävin tuossa kärräämässä 6 kottikärryllistä lehtiä ja risuja takapihalta sekä mylläsin pari kukkapenkkiä. Samalla haikeana ajattelin että ne kaikki kukat on äidin istuttamia. 

Ajattelin laittaa takapihalle salaattia ja ruohosipulia, ainakin, kasvamaan. Niin äitikin teki kun olin pieni :) 

Opinnot ovat edenneet erikoistumiseen asti. Oma suuntani on sairaanhoito ja huolenpito. Viime viikolla otettiin laskimoverinäytteitä ja tiedustelin mieheltä saisinko harjoitella hänellä jos saan välineitä. En kuulemma saa. Aika nihkeä ukko kun ei uhraudu vaimonsa opiskelujen takia ottamaan paria mustelmaa! Sain kuitenkin anoppia tökätä paristi neulalla kun piti pistää vitamiinia lihakseen viikon välein kolme kertaa. Älkää huoliko, anoppi on edelleen hengissä ja kiitteli ettei tullut mustelmaa kuin ekalla kerralla. 

Äitiä kaipaan edelleen ajoittain todella paljon. On vieläkin hetkiä jolloin tulee mieleen että soitanpa hälle mutta sitten tajuaa että enhän mä voi. Joinakin aamuina ikävä on niin kova että en saa kahvia juotua itkultani. Mutta kyllä elämä voittaa. Pitäisi pyytää lähete psykologin juttusille, niin pääsisi puhumaan ihan ammattilaiselle omasta olostaan. 

Huomenna mennään isolle kirkolle lapsimessuille! :) Odotan innolla mitä kaikkea tulee taas ostettua. Varmaan tullaan takaisin takakontti täynnä tavaraa, mä oon helppo saalis jos joku kertoo tuotteen olevan nyt "hyvässä tarjouksessa". 

Lapsi nukkuu päiväunia. Taidan keittää kahvit. 

Hän mennyt on pois

Äitini tosiaan poistui keskuudestamme heti vuoden alussa. En ole asiaa oikein käsittänyt vieläkään vaikka minä äidin löysin iskän kanssa kotoaan, ikiuneen nukkuneena. Ei ole mitään kamalampaa osunut kohdalleni vielä tähän 27,5vuoden ikään mennessä. Syytä ei vielä tiedetä, oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus määrättiin tehtäväksi ja raportti tulee joskus. Ehkä tänä vuonna. Epäilen sydäntä. 

Tämä on ollut todellinen kasvun paikka. Koska vanhempiemme ero oli juuri virallistettu, mä jouduin vastaamaan kaikesta. Poliisi otti mun yhteystiedot, hautaustoimisto halusi mun osoitteen, adressit tukkivat meidän postilaatikon. 

Onhan mulla velikin mutta nää asiat vaan on semmosia että jos on nainen paikalla niin nainen hoitaa. Ja koska olen esikoinen, halusinkin hoitaa. 

Kuoleminen ei ole halpaa. Piti tilata nippu virkatodistuksia, soitella asiakaspalveluihin, tilata arkku, uurna, kukat, sopia kuljetus ja järjestelyt. Onneksi hautapaikka oli valmiina, piti vain sopia siitä enon kanssa että äiti pääsee vanhempiensa luokse. Sain myös tuttavaltani hyviä neuvoja perunkirjoihin jne koska hän kävi tämän saman läpi syksyllä. 

Ja se ikävä. Mulla ei ole enää äitiä. Enää en itke joka kerta kun asiaa ajattelen, mutta usein silti. Jos itkettää niin annan kyynelten valua rauhassa. Mä olen nyt se joka pitää lopun perheen koossa ja yhteyttä sukulaisiin. Mä olen nyt se meidän perheen vanhin nainen. Aika hurjaa. 

Lähipiirissä on ollut paljon kuolemaa viimeisen puolen vuoden aikana. Tuntuu ettei loppua näy koska seuraavat hautajaiset on viikon päästä. 

Tän vuoden aikana otan vielä äidille muistoksi tatuoinnin. Kunhan se raportti tulee ja oikea lähtöpäivä varmistuu vaikka mä sen aika varmasti tiedänkin jo. 

(Huomaatte varmaan että mä puhun lähtemisestä, en kuolemasta. Mun äiti lähti pois mutta me tavataan vielä, aikanaan ❤️)

     Rakas äitini, 1956 - 2015

Tauko.

Rakas äitini nukkui pois reilu 2 viikkoa sitten. 

Jatkan siis kirjoitustaukoani vielä jonkin aikaa. Järjestettävänä on hautajaiset, asunnon tyhjennys ja perunkirjoitukset. Ennemmin teen ne itse kuin laitan asialle veljeni joka ei osaa näitä tehdä yhtään enempää kuin minäkään. 

Jaa mitäkö tapahtui? Äiti lähti liian pian, alle 60-vuotiaana kesken kaiken. Kotonaan nukkui pois. 

Vitun sepelvaltimotauti. Ei siitä tällä erää sen enempää. 

"Anna anteeksi, äiti, suru 

ja kyyneleet nää,

ne rakkautta on ja ikävää"

Valkosipulin huuruiset terveiset

Sairastettuani kuukauden flunssaa, se huipentui päivystyskäyntiin eräänä iltana kun ei enää meinannut happi kulkea. Sain sitten vähän hengitettävää lääkettä ja kortisonikuurin. Sen ohella söin vitamiinit, Carmolistipat, hunajaa ja valkosipulia isolla annostuksella ja muutamassa päivässä olo oli parempi. Ja on edelleen. 

Muiden luokkakavereiden ollessa työssäoppimassa päiväkodissa, mä olen pakertanut päivätolkulla koulutehtäviä. En siis tee harjoittelua koska sain siitä työkokemuksen ansiosta hyväksiluvun :)

Lapsi täytti kaksi vuotta pari viikkoa sitten ja kasvaa hurjaa vauhtia. Pikkuhiljaa jo juoksee (apua!) ja toistaa puhetta kuin papukaija. Pitänee lopettaa erään naapurin mollaaminen ettei huutele hiekkalaatikolla.. Kovasti on alkanut vauvakuume vaivaamaan kun ei tuo iso poika enää oikein vauvasta mene. Noh, kaikki aikanaan mutta nyt keskityn kouluun. 

Pikkukissa kasvaa kanssa kovasti, on jo iso kolli eikä loppua näy. Hyppii illat ja yöt pitkin seiniä ja kiusaa isompaa kissaa. Isompikin kissa lopetti vihdoin nurkkiin kusemisen kun sai mielialalääkkeet. Kyllä, luit oikein. En itsekään siihen uskonut mutta kun kolmen päivän jälkeen ei enää pissaa tarvinnut siivota, olin valmis jo lähettämään hedelmäkorin eläinlääkärille. Tyydyin vain soittamaan ja kiittämään tuhannesti. 

Siinä pikaisesti kuulumisia ilman kuvahöysteitä, pitää jatkaa sukkien tekoa että saan joululahjat ajoissa valmiiksi. Niin, joulu se tulla jolkottaa :) pitäisi saada yksi pakastin myytyä nurkista pois jotta kuusi mahtuu sisälle. 

Kuulumisiin! 

Kakkaa tuulettimessa

Karmea flunssa kruunasi mun ensimmäisen näyttöviikon, mutta siitä huolimatta läpi meni. 

Lapsikin tuli kipeäksi. Me nyt maataan yhdessä sohvalla ja kitistään iskälle. 

Yritän saada jotain postattua kunhan henki taas kulkee ja kuume poistuu kuvioista.. 

Kukkia siellä täällä, mutta mitä ne oikein on?

On ihanaa asua lähellä luontoa. Pääsee hetkessä lapsosen kanssa pellon reunaan pieneen metsikköön keräämään kukkia. Tänään en kerännyt mitään, mutta mieleen palautui yksi loppukesä vuosien takaa, jolloin tuli paniikki kerätä kasvioon kasveja. Ai luaja, siinä tuli plärättyä äidin kasvikirjaa kun ei silloin vielä ollut nettiä kotona. 

Niin että tässä muutama otos kasveista jotka tunnen ja yksi johon kaipaisin vastausta. 

Tämän valitettavasti tunnen. Jättipalsami, idästä tullut vieraslaji josta jo raportoinkin vieraslajit.fi että hävitystä kaipaa. Leviää kuin tauti. 

Siankärsämön sentään olen tiennyt pienestä asti :)

Puna-apila, yksi lemppareistani. 

Ätsiiih, timotei. 

Tätä en tunnista. Ei ole meidän nurkilla ennen kasvanut. Säilyy hyvänä maljakossa jo toista viikkoa :) tunteeko kukaan? 

Tietty täällä nurkilla kasvaa myös muita allergiaa (mulle) aiheuttavia kasveja, pujo on pahin. Eilen aloitin taas allergialääkkeiden popsimisen kun osasin yhdistää heinät, pujon ja alotuisen nenän vuotamisen ja aivastelun. Muuten ei olekaan tänä kesänä tarvinnut itseään tuosta syystä lääkitä, kumma. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin, taidan alkaa paijaamaan pikkukissaa :)

Karvainen heppu jolla on isot korvat

Haettiin tiistaina Nummelasta meidän lauman uusin jäsen. Norjalainen metsäkissa josta olen ehkä maininnut jo aiemminkin. 

On se suloinen! Sanoo miu ja tulee syliin. Saattaa nukahtaa kesken leikin :) Kehrää uskomattoman kovaa ollakseen kaksikiloinen pentu vasta. 

Turbo on nimensä veroinen kyllä. Juoksentelee ympäri kotia, menee jokaiseen koloon johon vaan sattuu mahtumaan ja tutkii kaikki nurkat. Niinhän kuuluukin tehdä. 

Topi ei ole kovin innoissaan. Sähisee vielä jonkin verran jos Turbo menee liian lähelle mutta tilanne on jo parempi. Tiistaina se oli vain sängyn alla piilossa tuota hurjaa pientä karvapalloa. 

Pikkumies ei ole moksiskaan pennusta. Välillä vähän silittelee ja halii mutta siihen se jää. Onneksi. Kerran veti hännästä mutta ei saanut sitä irti kun ehdin kieltämään. Kyllä tuo katti onneksi on jo kasvattajalla tottunut lapsiin kun siellä oli saman ikäinen tyttö :) ja kunhan kasvaa niin oppii pitämään puolensa ja menemään karkuun. 

Ammuu, röh röh ja kukko kiekui!

Eilen tehtiin retki naapurikuntaan, suuntana Orimattilan kotieläinpuisto. Koska sinne pääsee vielä alle 2-vuotiaat ilmaiseksi, päätimme hyödyntää sen ja nappasimme kameran ja lapsen mukaan. 

Perille päästyä itsekin ihmettelin notta onhan paikka hiukan menettänyt loistoaan vuosien saatossa. Itse olin siellä viimeksi käynyt ehkä reilun 20 vuotta sitten. Kaikki näytti niiiiiin erilaiselta aikuisen silmin kun eläimetkin näki aidan yli eikä tarvinnut aidan raosta kurkistella. 

Ensin ei meinannut millään saada sitä katsomaan kameraan päin ja sitten se koitti syödä sen. 

Oli poroa, hanhia, poneja, heppoja, lehmiä jne jne jne. Mielestäni ihan hauska paikka tutustuttaa lasta kotieläimiin kun omalle pihalle ei taloyhtiön sääntöjen mukaan saa ottaa kesälehmää. Olisi se kyllä vaan ekologinen ruohonleikkuri ja lannoittaja! 

Pikku J tykkäsi erityisesti kanoista ja kukosta. Ja katsoi kovin kieroon kun äiti taputteli hevosia ja rapsutti niitä korvan takaa. Meinasi ihan itku tulla. 

Pois päästiin lähtemään aika kivuttomasti, ehkä ohi mennyt ruoka-aika oli osasyynä. Eipä silti, paikka tosiaan oli menettänyt hohtonsa eikä sinne tehnyt mieli jäädä hengailemaan. 

Se taisikin olla viimeisiä "kesäretkiä" tälle vuodelle. Huomenna tulee uusi kissavauva ja sitä ei tohdi jättää ison vanhan Topin kanssa pitkäksi aikaa. Vaikka luulen että Turbo kyllä osaa pitää puolensa jos kärhämää tulee. 

Olisin lisännyt tähän vielä lisää kuvia mutta ne on muistikortilla enkä jaksa enää käynnistää konetta jotta liittäisin ne tänne. Ehkä teen jonkinlaisen kuvakollaasin syssymmällä.. 

Nestle Shredded Wheat

Pääsin mukaan Hopottajien hopotuskampanjaan jossa oli tehtävänä maistella uusia Nestlen Shredded Wheat muroja. Näissä uutuuksista on sisällä mansikkaa, vadelmaa ja karpaloa soseena. Ulkomuoto vaikuttaa kuivalta ensinäkemältä mutta sisus on herrrrkullinen! :)

Näitä napsi pikku J myös onnessaan kun näki että äiti syö jotain. Itse napsin niitä välipalana kuivilteen, maidon kanssa niistä tulee yllättävän pehmeitä ja liian mössöä. Sisus on raikas mutta ehkä jopa hiukan liian makea. Ei uskoisi mun sanovan koskaan mitään liian makeaksi, sokerihiiri kun olen, mutta muroiksi ehkä hiukan liian makeita. 

Kaupassa vielä kurkkasin hinnan hyllyn reunasta ja olin lentää pyllylleni; melkein 5 euroa! Mutta toisaalta, täyttävistä aamiaismuroista voisi ehkä tuon hinnan jopa maksaakin :) 

Tässä vielä linkki Hopottajien kampanjasivulle: 

http://bit.ly/shreddedwheat-hopottajat

Se puhuu!

Rrrrekka. Tätti (tähti). Miau! (Kissa). Ishkä. Popo! (Mopo). Kiikkaa!

Siinä joitain. Poika oppii puhumaan pikkuhiljaa. Sittenkö alkaa se kyselyikä? Ja viisastelu? Jos jälkimmäisen oppii molemmilta niin varmaan tulee extrasupernäsäviisas mukula. 

On se ihana. Pellon reunassa on kiva katsella pellon toisella puolella kulkevaa autotietä. Ja autoja. Rrrrekka! Osoittaa sormella. Isäänsä tullut. 

Kohtahan tuo täyttää jo kaksi vuotta syksyllä. Ihana pieni lapsemme. Haluaisin kovasti pikkusisarusta hälle, mutta koulu ensin. Pitänee kiristää tahtia ja alkaa suorittamaan iltakursseja ;) 

Näihin tunnelmiin, ötyjä. 

Happily ever after ja muita kohokohtia

Tosiaan, tässä on tapahtunut kaikenlaista. Muutettiin omaan asuntoon joka sattuu olemaan mun lapsuudenkoti. Juhannuksena tuli kokeiltua että mahdunko vielä entisen huoneeni tuuletusikkunasta ulos ja lopputuloksena mätkähdin kukkapenkkiin. Mutta mahduin! :) 

täällä on nyt maalattu seinät ja katot joka huoneesta ja uusi valkoinen väri entisen tupakan keltaisen tilalla on oikein valoisa. Uudet lattiat on kovasti mun mieleen ja ihmettelen miksi edes halusin alunperin vaaleamman kuin mitä tuo on. Ja eteisen uusi peiliovilla varustettu komero tuo ihanaa avaruutta ja valoa. 

Tää asunto tosiaan oli monilta osin alkuperäisessä kuosissaan vuodelta -83. Keittiö myös, mutta siihen tulee muutos ajan myötä. Tärkeintä on että mulla on ihana uusi tiskikone jossa on nappulat kivasti luukun yläreunassa ja siinä on lapsilukko sekä nappuloille että luukulle. Ja sekin löytyi alesta ja tuotiin kotiin ilman toimituskuluja. 

Ja meille tulee uusi kissa ensi kuussa. Norjalainen metsäkissan pentu, aito ja oikea jonka nimeksi tulee Turbo. Vielä kaksi piiiitkää viikkoa saa odottaa..! 

Ja ne häät! Ne meni oikein hyvin, lukuunottamatta sitä että 10min ennen vihkimistä alkoi sataa ja tilaisuus piti siirtää sisätiloihin. Ja ettei mahduttu kävelemään rinnakkain pöytien välistä. Ja että yksi parhaimmista ystävistäni oli ennemmin kotona vahtimassa koiraa joka oli tekemässä pentuja jotka lopulta syntyivätkin 1,5vrk myöhemmin. 

Kun tuli se kohta jossa pysähdytään vihkijän eteen, mun kädet alkoi vispaamaan sitä tahtia että olis voinut vatkata vaikka marenkivaahdon hetkessä. Kumpikin saatiin sanottua silti TAHDON ja niin tuo maaginen 3 minuuttia oli ohi. Pusi pusi ja silleen. 

Vieraita oli n. 35 ja ihan tarpeeksi olikin. Kaikkien kanssa ehti vähän seurustella. Moni ihasteli mun mekkoa ja se oli mukavaa koska itse rakastuin tuohon pukuun samantien kun sen kuvan näin. Mekko siis on ostettu Facebook-kirpparilta. Ja siellä sen myös myyn pois kunhan tulee pesulasta. Mä en siihen tule enää toista kertaa mahtumaan eikä sille ole tarvettakaan. Ekat ja vikat häät jotka järjestän! 

Edellisiltana vielä silitin pöytäliinoja ja joukolla tuskailtiin musavehkeiden liitäntöjä. Onneksi saatiin ne toimimaan ja Spotifylista toimi moitteettomasti. Okei, pari kertaa DNAn maanmainio 3G petti mutta onneksi oli suurin osa biiseistä offlineen ladattu. 

Ruoka oli hyvää ja kakku oli hyvää (ja turkoosi!) ja juomia oli riittävästi. On mulla kyllä vielä 9l viiniä tuhottavana... Ja pari skumppaa jne jne. 

Enivei, nyt ollaan naimisissa ja mun pitäisi alkaa harjoittelemaan vihdoin uutta allekirjoitusta. Posti toi taas uuden kortin joka pitäisi allekirjoittaa enkä mä osaa. Enkä totu myöskään uuteen rouva-titteliin. 

Tärkeintä on, että stressi on ohi. Nyt on kuukauden loma koulusta ja syksy alkaa näyttösuunnitelman hiomisella samantien. Nyt ei kuitenkaan ole sen aika. 

Yritän taas saada kirjoitusintoni kiinni ja päivitellä kesän kuulumisia ahkerammin :) 

Ja tässä pari hääkuvaa vielä. En viitsi laittaa kuvia joissa on vieraita, koska ne ei edes tiedä tästä blogista (kai) enkä nyt jaksa alkaa rajaamaan. 

Mä elän vieläkin.

Joo oli häät ja työssäoppiminen jne. Oon nauttinut tästä stressittömyydestä ja lomasta enkä ole jaksanut edes blogia päivittää. 

Sneak peak: 

Tää on tämmönen sutattu kuva kun äijä ei nyt oo ihan varma saako sen kuvan laittaa tänne. Yritän suostutella.

Jos, huom jos, saan aikaiseksi, päivitän illalla. On niin paljon kerrottavaa! ;) 

Final countdown

Kaksi viikkoa häihin. Viikko sitten muutettiin omaan kotiin.  On ollut niin paljon tekemistä ettei ole ehtinyt päivittää. Laatikoiden ja jätesäkkien määrä ei tunnu vähenevän vaikka kuinka purkaa niitä kaappeihin. Argh! 

Jäljelle jäänyt kissa on yksinäinen. Käytiin eilen Nummelassa katsomassa norjalaisen metsäkissan pentua. Se muuttaa meille heinäkuussa :)

En nyt oikein saa tekstiä aikaan, päässä pyörii hääjutut ja hoitamattomat asiat. Lapsen hoitopaikka pitää vahvistaa. Joudutaan vaihtamaan hoitopaikkaa koska kaupunki vaihtui. Ihanaa hoitajaa tulee ikävä! Pitää muistaa häntä jotenkin tästä puolesta vuodesta. Poika saa käydä siellä vielä kuukauden ja sitten on loma ja uusi hoitopaikka edessä elokuussa. 

Äh, en saa tämän enempää aikaiseksi. Muuttostressin korvaa nyt häästressi. 

Laumasta puuttuu yksi

Maanantai-iltana sattui ikävä onnettomuus kun meidän toinen kissa Hugo livahti parvekkeelle tuuletuksen aikana. Lasit kun olivat auki, se kiipesi kaiteelle. Ja tippui siitä alas, viidennestä kerroksesta. 

Ikinä ei ole hissi ollut niin hidas kun riensin hakemaan sitä ettei pääsisi karkuun!! Ei onneksi hortoillut karkuun vaan siellä raukka oli shokissa ja maukui kovaa. Siihen sattui. 

Minä vein sen ylös ja mies auttoi laittamaan sen koppaan ja soitin päivystävälle eläinlääkärille. Kello oli melkein 22.30. Lääkäri sanoi että tunnin päästä on vastaanotolla, joten sovittiin aika. 

Soitin iskälle että lähtee mun mukaan, kun isäntä jäi J:n kanssa. 

En oo ikinä ajanut niin varovasti ja hiljaa tyhjillä teillä yöaikaan. Varoin joka töyssyä ja monttua joka kohdalle osui ettei kissaan sattuisi enempää. 

Kun vastaanotolle päästiin, odoteltiin jonkun aikaa kunnes lääkäri tuli. Elämäni pisimmät minuutit. 

Lääkäri sitten tutki Hugon ja totesi samantien (itsekin vasta siinä näin) että takajalka on virheasennossa ja varmasti murtunut. 

Siinä kohtaa vasta tuli itku. Ja kova paniikki. Minun pieni Hugo! 

Sitten lääkäri ultrasi vatsan ja totesi että sisäelimet oli ehjät. Naaman oli satuttanut ja muutama etuhammas oli murtunut. ...Ja molemmat etutassut myös murtuneet. Röntgeniä hänellä ei ollut mutta käsin jo tunsi. 

Kolme jalkaa siis poissa pelistä ja kissa oli tuskainen. Oli tehtävä se vaikea päätös; lähteäkö kipsaamaan ja pitämään kissaa petipotilaana viikkoja. 

Olisin niin kovasti halunnut! Hoitaa ja pitää huolta meidän pienestä kissasta. Näyttää rakkauteni ja korjata kaiken. 

Mutta parempi oli kuunnella järjen ääntä ja lääkäriä. Ja tehdä päätös että Hugo piti päästää lähtemään sateenkaarisillalle. 

Se oli aivan kamalaa mutta kissa pääsi tuskistaan. Syytän itseäni vaikka ei pitäisi ja jossittelen; jos en olisi tuulettanut. Olisin vain pessyt hampaat ja mennyt nukkumaan. 

Topi, toinen kissa on ihan onneton yksin. Hugo oli meillä pennusta saakka, olisi syksyllä täyttänyt vasta 7 vuotta. 

Mutta mikä tapahtuu, se tapahtuu. 

Meidän rakas Hugo, lepää rauhassa. 

3.8.2007-6.5.2014 <3 

Ikävä ja suru on suuri. Niin paha että ihan sydämeen sattuu ja särkee. 

Horjuvia askelia ja kiitettävää palautetta

Jos olisin jo nuorena opiskellut samalla innolla kuin nyt, olisin todennäköisesti eri tilanteessa tänä päivänä. 

Samalla kun teen miljoonaa muuta asiaa, saan päähäni ängettyä uskomattoman määrän uutta tietoa. Kiitoksena siitä sain taas yhden kiitettävän lisää suoritettuihin kursseihin. Olen siitä todella otettu koska moni epäili onko musta opiskelemaan pienen lapsen äitinä. 

Toki oppimistapakin on muuttunut. Enää lukeminen ei ole pakkopullaa vaan tartun kirjaan innolla, testatakseni itseäni ja aivojani. Samalla kun tekee ruokaa voi vaikka jääkaapin oveen kirjoitetusta muistilapusta opetella kaikki mikrobilääkkeet :) Nuorempana luin kokeisiin ehkä edellisenä iltana jos silloinkaan. Nyt teen itse muistiinpanoja joista asioita voi kerrata jos ei tunnilla jäänyt päähän. 

Ihanaa saada hyviä numeroita ja hyvää palautetta. Ensi kuussa alkaa työssäoppimisjakso sairaalassa ja sitä odotan innolla! :) Tekemällä oppii ja toivon että näyttö menee hyvin. Sitä vähän jännitän. 

Välissä on ne häätkin, tänään on viimeinen mekon sovitus. Huomenna papereita maistraattiin ja ensi viikolla mennään katselemaan jos löytyisi ne sormukset. Heinäkuussa sitten alkaakin loma ja kiire helpottaa. 

---

Ainiin, poika kävelee!! Maanantaina ihan spontaanisti käveli horjuen muutaman metrin matkoja. Välillä pyllähti ja nousi uudestaan ylös. Fysioterapeutti sanoi eilen että ei ole tarvetta käydä viikottain vaikka lastenlääkäri sitä jo ehdotti. Kyllä se siitä. Jes! 

No hitto.

Julkaisin aiemmin luonnoksiin tallentamani tekstin ja nyt se näkyy tuolla listassa alempana. Ei tää puhelimella bloggaaminen olekaan ihan helppoa.. :/