maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ammuu, röh röh ja kukko kiekui!


Eilen tehtiin retki naapurikuntaan, suuntana Orimattilan kotieläinpuisto. Koska sinne pääsee vielä alle 2-vuotiaat ilmaiseksi, päätimme hyödyntää sen ja nappasimme kameran ja lapsen mukaan. 

Perille päästyä itsekin ihmettelin notta onhan paikka hiukan menettänyt loistoaan vuosien saatossa. Itse olin siellä viimeksi käynyt ehkä reilun 20 vuotta sitten. Kaikki näytti niiiiiin erilaiselta aikuisen silmin kun eläimetkin näki aidan yli eikä tarvinnut aidan raosta kurkistella. 

Ensin ei meinannut millään saada sitä katsomaan kameraan päin ja sitten se koitti syödä sen. 


Oli poroa, hanhia, poneja, heppoja, lehmiä jne jne jne. Mielestäni ihan hauska paikka tutustuttaa lasta kotieläimiin kun omalle pihalle ei taloyhtiön sääntöjen mukaan saa ottaa kesälehmää. Olisi se kyllä vaan ekologinen ruohonleikkuri ja lannoittaja! 

Pikku J tykkäsi erityisesti kanoista ja kukosta. Ja katsoi kovin kieroon kun äiti taputteli hevosia ja rapsutti niitä korvan takaa. Meinasi ihan itku tulla. 

Pois päästiin lähtemään aika kivuttomasti, ehkä ohi mennyt ruoka-aika oli osasyynä. Eipä silti, paikka tosiaan oli menettänyt hohtonsa eikä sinne tehnyt mieli jäädä hengailemaan. 

Se taisikin olla viimeisiä "kesäretkiä" tälle vuodelle. Huomenna tulee uusi kissavauva ja sitä ei tohdi jättää ison vanhan Topin kanssa pitkäksi aikaa. Vaikka luulen että Turbo kyllä osaa pitää puolensa jos kärhämää tulee. 

Olisin lisännyt tähän vielä lisää kuvia mutta ne on muistikortilla enkä jaksa enää käynnistää konetta jotta liittäisin ne tänne. Ehkä teen jonkinlaisen kuvakollaasin syssymmällä.. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti