torstai 8. toukokuuta 2014

Laumasta puuttuu yksi

Maanantai-iltana sattui ikävä onnettomuus kun meidän toinen kissa Hugo livahti parvekkeelle tuuletuksen aikana. Lasit kun olivat auki, se kiipesi kaiteelle. Ja tippui siitä alas, viidennestä kerroksesta. 

Ikinä ei ole hissi ollut niin hidas kun riensin hakemaan sitä ettei pääsisi karkuun!! Ei onneksi hortoillut karkuun vaan siellä raukka oli shokissa ja maukui kovaa. Siihen sattui. 

Minä vein sen ylös ja mies auttoi laittamaan sen koppaan ja soitin päivystävälle eläinlääkärille. Kello oli melkein 22.30. Lääkäri sanoi että tunnin päästä on vastaanotolla, joten sovittiin aika. 

Soitin iskälle että lähtee mun mukaan, kun isäntä jäi J:n kanssa. 

En oo ikinä ajanut niin varovasti ja hiljaa tyhjillä teillä yöaikaan. Varoin joka töyssyä ja monttua joka kohdalle osui ettei kissaan sattuisi enempää. 

Kun vastaanotolle päästiin, odoteltiin jonkun aikaa kunnes lääkäri tuli. Elämäni pisimmät minuutit. 

Lääkäri sitten tutki Hugon ja totesi samantien (itsekin vasta siinä näin) että takajalka on virheasennossa ja varmasti murtunut. 

Siinä kohtaa vasta tuli itku. Ja kova paniikki. Minun pieni Hugo! 

Sitten lääkäri ultrasi vatsan ja totesi että sisäelimet oli ehjät. Naaman oli satuttanut ja muutama etuhammas oli murtunut. ...Ja molemmat etutassut myös murtuneet. Röntgeniä hänellä ei ollut mutta käsin jo tunsi. 

Kolme jalkaa siis poissa pelistä ja kissa oli tuskainen. Oli tehtävä se vaikea päätös; lähteäkö kipsaamaan ja pitämään kissaa petipotilaana viikkoja. 

Olisin niin kovasti halunnut! Hoitaa ja pitää huolta meidän pienestä kissasta. Näyttää rakkauteni ja korjata kaiken. 

Mutta parempi oli kuunnella järjen ääntä ja lääkäriä. Ja tehdä päätös että Hugo piti päästää lähtemään sateenkaarisillalle. 

Se oli aivan kamalaa mutta kissa pääsi tuskistaan. Syytän itseäni vaikka ei pitäisi ja jossittelen; jos en olisi tuulettanut. Olisin vain pessyt hampaat ja mennyt nukkumaan. 

Topi, toinen kissa on ihan onneton yksin. Hugo oli meillä pennusta saakka, olisi syksyllä täyttänyt vasta 7 vuotta. 

Mutta mikä tapahtuu, se tapahtuu. 

Meidän rakas Hugo, lepää rauhassa. 
3.8.2007-6.5.2014 <3 

Ikävä ja suru on suuri. Niin paha että ihan sydämeen sattuu ja särkee. 

1 kommentti:

  1. Voi voi, lemmikin menetys on aina ihan hirveä paikka. Ei siinä auta muuta kuin itkeä niin kauan kuin itkettää. Voimia sinne!

    VastaaPoista