Kunnes tuli aika jolloin halusin pelata pari erää Twisteriä. Yksi ystävistäni suostui pelaamaan. (Yksi oli jo poistunut kotiin alkaneen mahataudin vuoksi)
Pyysin sitten miestä pelaamaan. Ei suostunut. Pyysin uudestaan. Ei vieläkään.
Siitäkös minä metelin nostin. Ettei minun syntymäpäivän kunniaksi voinut pelata Twisteriä. Ja muut alkoivat huutaa mulle. Ja minä vedin palkokasvin venttiiliini, syvälle.
Juoksin ulos itkien ja sanoin lähteväni kotiin.
Eipä tepsinyt. Aikani showta jatkettuani olin jo oikeasti sitä mieltä että lähden kotiin.
Taksi tuli. Mut käskettiin kyytiin muiden kanssa. Ei pysähdytty meidän kohdalla koska vaadin miestä kotiin kanssani.
Mut sitten jätettiin kaupungissa yksin taksijonon liepeille. Kävin tsekkaamassa tilin saldon; eipä ollut rahaa matkata kotiin.
Menin sinne missä muut olivat. Kerroin tilanteen ja toinen päivänsankari lyttäsi setelin kouraan ja käski kotiin. Eeeeenpä totellut vaan painelin etsimään miestä.
..joka ei suostunut puhumaan mulle. Hän kun oli niin loukkaantunut. Ymmärsin ja en ymmärtänyt että miksi.
No lopputarina menee niin että näin tuttuja, jotka tarjosivat pari juomaa ja yritin soittaa illan päätteeksi äijälle että mennään kotiin. Ei vastannut. Menin siis yksin. Ja heräsin yksin.
Aamulla yksi ystävistäni ilmoitti viestitse että minun pitää pyytää kaikilta anteeksi koska pilasin kaikkien illan. (Mielestäni kaikilla muilla oli hauskaa paitsi mulla)
Ei ole kuulunut kenestäkään sen koommin. Paitsi miehestä, joka ilmaantui katuvana paikalle ollessani vanhempieni luona hakemassa pikkumiestä hoidosta. Jos olisi kotiovelle tullut, en olisi avannut ovea kun olin sen verta vihainen.
Yritän tässä nyt jo ties monetta iltaa miettiä että pitääkö mun kauankin vielä ruoskia itseäni sen takia että stressini purkautui odottamattomalla tavalla? Että vedin överit ja kiukuttelin kuin teini? Ja että olin vihainen koska mun kanssa 1/8 pelasi? Vaikka mainitsin tuovani ko. pelin mukanani?
Huomenna mennään Ikeaan. Ja iskä maksaa!
Ps. Olen edelleen vihainen enkä tiedä kuinka tästä jatkaisin.. Taisin irtisanoa kaasotkin.
Olen kyllä ihan sun puolella, että tottakai sun kanssa olisi pitänyt pelata Twisteriä. Voit heti lopettaa itsesi ruoskimisen ja sen sijaan läimiä miestä sillä pelilaudalla. Olet pienen lapsen äiti, olit justiinsa muuttanut ja siinä on hirveesti stressiä ja se nyt vaan purkautui. Ja kaasotkin aivan varmasti ymmärtävät; nyt kun ei kukaan ole enää humalassa niin asiat näyttää erilaiselta :)
VastaaPoistaNo, tänään asia ratkesi. Kaikilla oli herne nenässä ja kukaan ei ottanut muhun yhteyttä koska odottivat multa anteeksipyyntöä. Ja mä taas odotin jotain yhteydenottoa.. Asia pihvi, mä nöyrryin ja myönsin olleeni urpo.
Poista