tiistai 17. joulukuuta 2013

Ei nyrjähtänyt nilkka ole este vaan hidaste.

Joulupaniikki alkaa hiipiä meillekin. Eilen onneksi keksin anopille ja puolisolleen joululahjan. Aamulla päätin että muita me muistetaan kukilla. Tiedän, niin tavallista mut nyt ei pysty muuhun.. Mulla on viikko aikaa saada asunto kuntoon, poika huoneeseensa asumaan ja ostaa loput lahjat. 

Lahjoja siis puuttuu. Miehelle en oo hankkinut mitään ja pojalle taas ei oo tarpeeksi paketteja vielä :) omille vanhemmille pitäis kanssa keksiä jotain.. Tykkään joulusta juurikin sen lahjojen antamisen takia. Kiva vaan nyt sitten keppien kanssa lähteä lahjaostoksille. Käsiä kun ei muutenkaan ole liikaa niin saati sitten kun molemmissa on keppi. Pitää soittaa kavereille jos jollain olis aikaa lähteä kantoavuksi. 

Poitsun huonekin alkaa olla kohta siinä kunnossa että pääsee muuttamaan sinne :) kun vaan joku tervejalkainen veisi ikean pahviroskat pois ja siirtäisi pakastimen pois keskeltä lattiaa. Niin ja asentais verhot. 

---

Miehellä on ollut nyt hoidettavana pari päivää melkein kaikki mun hommat. Ja sehän ei tykkää. Eikä siltikään tajua että mä teen normaalisti sen kaiken ja joka päivä, ihan käskemättä. 

Ei ole äidin rooli helppo. Mitä siitä sitten tulee kun lähden takaisin aikuisten maailmaan opiskelemaan? Koulun päälle pitää vielä pestä pyykkiä ja tehdä ruoka jne jne. 

Kyllä mä pärjään, oon sen päättänyt! 

Joulualesta sitten ostan niitä koulutarvikkeita, jännää ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti