lauantai 26. lokakuuta 2013

Rokotepaskamyrsky

Suomessa on viime päivinä kohistu lähiaikoina aloitettavista 6-9 luokkalaisten tyttöjen rokotuksista kohdunkaulansyöpää vastaan. 

Kuinka monta blogitekstiä tai keskustelua olenkaan aiheesta lukenut. Hysteriaa aiheuttavat mm. rokotetutkimukseen osallistuneiden kuolemat jotka ovat melkein kaikki johtuneet luonnollisista syistä. 

Tutkimukseen kirjataan silti joka ikinen kuolemantapaus, johtui se sitten auton alle jäämisestä tai keuhkokuumeesta. 

Ja jos yksi lääkäri (homeopaatti myöskin) kertoo kantansa keltaisessa lehdistössä niin siihen tartutaan kuin hukkuva oljenkorteen. 

Ja uusin kohu syntyi siitä että väitetään rokotteen sisältävän polysorbaatti 80:tä. Tätä ilmeisemmin sisältää rokote nimeltä Gardasil, eikä rokote jota Suomessa aletaan antaa; Cervarix. 

Näytöt polysorbaatti 80 aiheuttamasta hedelmättömyydestä perustuvat rottavauvoilla suoritettuihin tutkimuksiin. Rotat ovat geneettiseltä perimältään lähellä ihmistä mutta siltikään ei DNA vastaa täysin. 

Hedelmättömyyttä on maailmassa muillakin kuin tuon piikin saaneilla ja voisiko siitä syyttää vaikkapa maitoa? Tai särkylääkkeitä?

Itse osallistuin Tampereen yliopiston ja GlaxoSmithKlinen tutkimukseen (vuosina 04-13) jossa tutkittiin kaksoissokkotutkimuksena tätä Cervarixia. 

Ei ole syöpää todettu enkä ole kuollut. Eikä tietääkseni ole kenelläkään tutkimukseen osallistuneelta tutullanikaan toinen tilanne. Ellei lasketa sitä yhtä joka kuoli. Joo, suonensisäisten huumeiden yliannostukseen mutta hänkin sai kaksi lasta. 

En puolustele rokotetta tän enempää, jokaisen oma valinta on rokottaako tyttärensä vai ei. 

Mutta pointti on se että eikö jokaisen uuden rokotteen tiimoilta ole käyty samanlaista paskamyrskyä läpi? Nykyään ihmiset keskustelee vain asioista aktiivisemmin, kiitos somen ja internetin. 

Tuskin THL:llä on varaa uuteen samanlaiseen virheeseen joka tapahtui sikapiikin myötä. 

Juu otin senkin. Koska kuuluin riskiryhmään (astma). Enkä kuollut eikä tullut narkolepsiaa. Mutta sikapiikki on taas ihan eri juttu.

Älkää kivittäkö mua mielipiteideni takia, ajattelin vain kertoa että näin mä sen näen. 

2 kommenttia:

  1. En minä ainakaan kivitä. Jos olisin tyttölapsen äiti ja muksu olisi tuossa ikähaarukassa niin ehdottomasti rokote. Mut on aikoinaan jätetty rokottamatta ja olen sairastanut hinkuyskän. Muutaman kerran on tullut tiedusteltua mutsilta mitä hänen päässään silloin liikkui vai liikkuiko mikään? Moni luottaa siihen ettei taudit enää jyllää, mutta rokottamattomat kulkee rokotettujen suojassa ja kun tarpeeksi moni on rokottamatta niin ne tartunnat pääsee leviämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi selvisit hengissä etkä saanut kuolemantautia. Olis moni hauska blogiteksti jäänyt ukematta :)

      Koskakohan alkaa yleinen vouhotus siitä että elämästä ei ole kukaan vielä selvinnyt hengissä? :D

      Poista