tiistai 30. heinäkuuta 2013
Uusi puhelin
Pakko vaan kokeilla luonnistuuko bloggaaminen iLuurilla vai ehdotteleeko autocorrect hävyttömyyksiä. Sain siis tahtoni läpi ja ostin uuden puhelimen :)
Kesän ehdottomasti paras viikonloppu!
Pääsin siis viime lauantaina karkuun mieheltä ja matkasin kaverin kanssa junalla Helsinkiin. Matka alkoi jo alussa lupaavasti kun junassa ei lukenut minne se on menossa mutta päättelimme että Hkiin.
Sinnehän me päädyttiin. Ja turistina piti sitten lähteä ratikalla, mutta oltiin malttamattomia odottelemaan sitä tai etsimään edes pysäkkiä joten valitsimme taksin. Taksikuski oli joku ulkomaalainen joka ajoi hieman pidempää reittiä ja näin ollen taksi maksoi 10e enemmän kuin ratikka olisi kustantanut kahdelta hengeltä. Ja matkahan oli Pasilan asemalta Cumulus Olympiaan. Hotellin edessä pönöttäessämme viereen lipui ratikka nro 9 jolla oltaisiin tultu Jes. No, huomenna sit mennään sillä, sovittiin.
Hiukan esimakua hotellin laadusta saatiin jo respassa kun kysyin saako minibaariin laittaa oman skumpan jäähtymään. Ei ollu minibaaria kuulemma. Jes. Mentiin sitten vanhahkolla kolisevalla hissillä ylös ja avattiin huoneen ovi. Ja voi tsiisös se olikin ahdas! Erilliset sängyt, toisen ohi pääsi noin 30cm leveästä tilasta jalkopäässä. Vessa jumalattoman pieni ja suihkukoppikin (kaakeleiden koolla mitattuna) ruhtinaalliset 60cm leveä ja metrin pitkä. Onneksi tällanen pikkusintti sinne mahtui mutta moni ahtaanpaikan kammoinen ei menisi.
No se hotellihuoneesta. Juotiin siis kylmän veden alla jäähdytetyt juomat ja skumppa, vähän hiprakassa meikattiin ja oltiin valmiita lähtöön. Okei, tonne päin sanoin kun käännyttiin hotellilta oikealle. Ja tätä vaan kai suoraan. Matkalla kysyttiin neuvoa ja seurattiin loppujen lopuksi vain niitä kaikkia muita jotka oli menossa samaan mestaan.
Keikan alkua ei onneksi tarvinnut kauan odotella, jätettiin lämppäritkin katsomatta. Yritettiin perinteisellä "me etitään meidän kavereita, anteeks"-taktiikalla eturiviin sinne pääsemättä. Jäätiin sit kuitenkin ihan hyville paikoille odottelemaan. Ja kun se keikka alkoi, voi jestas....! Mä olin odottanut tätä iltaa jo joulukuusta asti ja nyt se koitti! Biisit (Hysteria, Madness, Supremacy ja Plug in baby, mm..) oli mahtavia ja sai ihon kananlihalle ja jalat jotenkin vaan alkoi pomppimaan muiden mukana :) Joku ulkolainen tyttökin nosti mut hetkeksi olkapäilleen koska en muuten nähnyt Bellamysta kuin vilauksia.. Ihana se tyttö, niin kiva :) Ja oli hassua huomata, että vaikka oli The 2nd Law-levyä kuunnellut vaikka kuinka, ei pikku?humalassa luonnistunut sanojen ääntäminen ja kuulostin lähinnä englantia opettelevalta 9 vuotiaalta. Tai ehkä ne 9 vuotiaatkin ääntäis paremmin.
Keikan melkein loputtua päätettiin poistua paikalta ennenkuin 25000 muuta ihmistä tekis samoin. Lähettiin käpyttelemään hotlalle päin, mutta eipä mennyt sekään kuin Strömsössä. Yhdestä Y-risteyksestä mentiin vasemmalle vaikka piti mennä oikealle ja näin ollen oltiin hetken päästä eksyksissä. Minä vielä kipitin pitkin katuja uhkarohkeasti ilman kenkiä saamatta yhtään lasia jalkapohjiini. Korkkarit ei oo oikein mun juttu..
Päädyttiin navigoimaan takasin hotellille! Ja se luojan kiitos satelliitit oli kohdallaan ja turistit löysi määränpäänsä. Ajateltiin juoda yhdet vielä ja lähteä baariin. Mutta koska eksyttiin, ei uskallettu lähteä aulabaaria pidemmälle. Tilasin bissen ja ison kasan hot wingsejä. Jotka oli kuivia ja mauttomia. Ei hyviä mutta kyllä niitä nälkäänsä söi kun ei muutakaan ollut. Nukkumaan paineltiin vähän 1 jälkeen ja minä äiti-ihmisenä sammahdin samantien ja olin kuulemma viihdyttänyt kaveriani kuorsaamalla.
Aamulla minä tietty heräsin jo 7.45 ja odottelin että kaveri heräis kanssa. Heräshän se, mutta jatkettiin unia 9 asti, kerrankin kun mäkin sain nukkua ilman että joku kiljahtelee tai pärisee korvan juuressa. Siitä sitten ylös noustuamme lähdettiin tukat enemmän ja vähemmän pystyssä aamupalalle. Ja aamupalalla saatiin mahti-idea: me lähettiin Lintsille!
Siellä oltiin sitten heti kun mesta aukes ja ihan kuin pikkulapset, juostiin ekaan laitteeseen joka sattui olemaan kohdalle osunut vuoristorata. Ja koska se jo otti mahasta erilailla kuin koskaan ennen, mua alkoi epäilyttää. Pikkuhiljaa mentiin hurjempiin laitteisiin ja sain itteni vakuutettua että koska en oksentanut kolmessa peräkkäisessä vuoristoradassakaan, me voitaisiin mennä Ukkoon.
....voi luoja mikä laite. Kun vehje lähti epäilyttävän hiljaa viemään meitä pystysuoraan ylöspäin, mä aloin hiukan jo pelätä. Kun sitten käännyttiin ylösalaisin, muhun iski täysillä kuolemanpelko. Koska mut piti penkissä vaan yks olematon turvakaari mahan kodalta, mä roikuin siinä kuin henkeni pitimiksi ja pelkäsin että "nyt jos tää kaari aukeiski". No kauaa en ehtiny sitä pelätä kun jo kieputettiin ees taas ja ylösalasin ja taas takasin. Ajelun päätteeksi laitetyöntekijä, joku poika kiitti mua. Ja mä kiitin takaisin, tosin jatkoin lausetta vielä miettimällä että miksi mä kiitän siitä että mua kidutetaan. Poikaa nauratti kovasti. Eikä muuten menty uudestaan. Mua ei siihen vehkeeseen enää saa. (Mä olisin 10 vuotta sit rakastanut tota laitetta)
Kaiken sen hetkutuksen ja ketkutuksen lomassa unohtui juoda. Ja syödä. Tai no syöminen skipattiin siksi koska hinnat on aika suolaiset ja pohjalla hotelliaamiainen mut juominen ihan puhtaasti UNOHTUI. Ja arvatkaa mitä siitä seurasi.
Elämäni eka auringonpistos. Siinä sitten parkkipaikalla odotettiin taksia (en halunnut oksentaa ratikkaan), minä maassa maaten ja läähättäen pahaa oloani paita päässäni. Junastakin myöhästyttiin, mutta se tunnin odotusaika oli ihan hyvä. Olo pikkuhiljaa normalisoitui, mitä nyt vielä vähän ruumiinlämmön tasaantuessa hampaat kalisi kun mua paleli 30 asteen lämmössä.
Et semmonen reissu, aika sekavaa tekstiä ja tässä vielä enemmän ja vähemmän sekavat kuvat kaupan päälle. Kotonakin oli onneksi mennyt hyvin ja oman koti-ikäväni tajusin vasta junassa matkalla kotiin.
Sinnehän me päädyttiin. Ja turistina piti sitten lähteä ratikalla, mutta oltiin malttamattomia odottelemaan sitä tai etsimään edes pysäkkiä joten valitsimme taksin. Taksikuski oli joku ulkomaalainen joka ajoi hieman pidempää reittiä ja näin ollen taksi maksoi 10e enemmän kuin ratikka olisi kustantanut kahdelta hengeltä. Ja matkahan oli Pasilan asemalta Cumulus Olympiaan. Hotellin edessä pönöttäessämme viereen lipui ratikka nro 9 jolla oltaisiin tultu Jes. No, huomenna sit mennään sillä, sovittiin.
Hiukan esimakua hotellin laadusta saatiin jo respassa kun kysyin saako minibaariin laittaa oman skumpan jäähtymään. Ei ollu minibaaria kuulemma. Jes. Mentiin sitten vanhahkolla kolisevalla hissillä ylös ja avattiin huoneen ovi. Ja voi tsiisös se olikin ahdas! Erilliset sängyt, toisen ohi pääsi noin 30cm leveästä tilasta jalkopäässä. Vessa jumalattoman pieni ja suihkukoppikin (kaakeleiden koolla mitattuna) ruhtinaalliset 60cm leveä ja metrin pitkä. Onneksi tällanen pikkusintti sinne mahtui mutta moni ahtaanpaikan kammoinen ei menisi.
No se hotellihuoneesta. Juotiin siis kylmän veden alla jäähdytetyt juomat ja skumppa, vähän hiprakassa meikattiin ja oltiin valmiita lähtöön. Okei, tonne päin sanoin kun käännyttiin hotellilta oikealle. Ja tätä vaan kai suoraan. Matkalla kysyttiin neuvoa ja seurattiin loppujen lopuksi vain niitä kaikkia muita jotka oli menossa samaan mestaan.
Keikan alkua ei onneksi tarvinnut kauan odotella, jätettiin lämppäritkin katsomatta. Yritettiin perinteisellä "me etitään meidän kavereita, anteeks"-taktiikalla eturiviin sinne pääsemättä. Jäätiin sit kuitenkin ihan hyville paikoille odottelemaan. Ja kun se keikka alkoi, voi jestas....! Mä olin odottanut tätä iltaa jo joulukuusta asti ja nyt se koitti! Biisit (Hysteria, Madness, Supremacy ja Plug in baby, mm..) oli mahtavia ja sai ihon kananlihalle ja jalat jotenkin vaan alkoi pomppimaan muiden mukana :) Joku ulkolainen tyttökin nosti mut hetkeksi olkapäilleen koska en muuten nähnyt Bellamysta kuin vilauksia.. Ihana se tyttö, niin kiva :) Ja oli hassua huomata, että vaikka oli The 2nd Law-levyä kuunnellut vaikka kuinka, ei pikku?humalassa luonnistunut sanojen ääntäminen ja kuulostin lähinnä englantia opettelevalta 9 vuotiaalta. Tai ehkä ne 9 vuotiaatkin ääntäis paremmin.
Keikan melkein loputtua päätettiin poistua paikalta ennenkuin 25000 muuta ihmistä tekis samoin. Lähettiin käpyttelemään hotlalle päin, mutta eipä mennyt sekään kuin Strömsössä. Yhdestä Y-risteyksestä mentiin vasemmalle vaikka piti mennä oikealle ja näin ollen oltiin hetken päästä eksyksissä. Minä vielä kipitin pitkin katuja uhkarohkeasti ilman kenkiä saamatta yhtään lasia jalkapohjiini. Korkkarit ei oo oikein mun juttu..
Päädyttiin navigoimaan takasin hotellille! Ja se luojan kiitos satelliitit oli kohdallaan ja turistit löysi määränpäänsä. Ajateltiin juoda yhdet vielä ja lähteä baariin. Mutta koska eksyttiin, ei uskallettu lähteä aulabaaria pidemmälle. Tilasin bissen ja ison kasan hot wingsejä. Jotka oli kuivia ja mauttomia. Ei hyviä mutta kyllä niitä nälkäänsä söi kun ei muutakaan ollut. Nukkumaan paineltiin vähän 1 jälkeen ja minä äiti-ihmisenä sammahdin samantien ja olin kuulemma viihdyttänyt kaveriani kuorsaamalla.
Aamulla minä tietty heräsin jo 7.45 ja odottelin että kaveri heräis kanssa. Heräshän se, mutta jatkettiin unia 9 asti, kerrankin kun mäkin sain nukkua ilman että joku kiljahtelee tai pärisee korvan juuressa. Siitä sitten ylös noustuamme lähdettiin tukat enemmän ja vähemmän pystyssä aamupalalle. Ja aamupalalla saatiin mahti-idea: me lähettiin Lintsille!
Siellä oltiin sitten heti kun mesta aukes ja ihan kuin pikkulapset, juostiin ekaan laitteeseen joka sattui olemaan kohdalle osunut vuoristorata. Ja koska se jo otti mahasta erilailla kuin koskaan ennen, mua alkoi epäilyttää. Pikkuhiljaa mentiin hurjempiin laitteisiin ja sain itteni vakuutettua että koska en oksentanut kolmessa peräkkäisessä vuoristoradassakaan, me voitaisiin mennä Ukkoon.
....voi luoja mikä laite. Kun vehje lähti epäilyttävän hiljaa viemään meitä pystysuoraan ylöspäin, mä aloin hiukan jo pelätä. Kun sitten käännyttiin ylösalaisin, muhun iski täysillä kuolemanpelko. Koska mut piti penkissä vaan yks olematon turvakaari mahan kodalta, mä roikuin siinä kuin henkeni pitimiksi ja pelkäsin että "nyt jos tää kaari aukeiski". No kauaa en ehtiny sitä pelätä kun jo kieputettiin ees taas ja ylösalasin ja taas takasin. Ajelun päätteeksi laitetyöntekijä, joku poika kiitti mua. Ja mä kiitin takaisin, tosin jatkoin lausetta vielä miettimällä että miksi mä kiitän siitä että mua kidutetaan. Poikaa nauratti kovasti. Eikä muuten menty uudestaan. Mua ei siihen vehkeeseen enää saa. (Mä olisin 10 vuotta sit rakastanut tota laitetta)
Kaiken sen hetkutuksen ja ketkutuksen lomassa unohtui juoda. Ja syödä. Tai no syöminen skipattiin siksi koska hinnat on aika suolaiset ja pohjalla hotelliaamiainen mut juominen ihan puhtaasti UNOHTUI. Ja arvatkaa mitä siitä seurasi.
Elämäni eka auringonpistos. Siinä sitten parkkipaikalla odotettiin taksia (en halunnut oksentaa ratikkaan), minä maassa maaten ja läähättäen pahaa oloani paita päässäni. Junastakin myöhästyttiin, mutta se tunnin odotusaika oli ihan hyvä. Olo pikkuhiljaa normalisoitui, mitä nyt vielä vähän ruumiinlämmön tasaantuessa hampaat kalisi kun mua paleli 30 asteen lämmössä.
Et semmonen reissu, aika sekavaa tekstiä ja tässä vielä enemmän ja vähemmän sekavat kuvat kaupan päälle. Kotonakin oli onneksi mennyt hyvin ja oman koti-ikäväni tajusin vasta junassa matkalla kotiin.
 |
| 161 senttinen varteni oli liian lyhyt nähdäkseni paljoa muuta kuin heiluvia käsiä. |
 |
| Screeniltä onneksi näki myös jotain. |
 |
| Siellä leijui tämmönenkin. |
 |
| Sain Matthewista selkeitä kuvia vain takaapäin ja niin että aina edessä oli jonkun pää tai kännykkä. |
 |
| Ja tässä olen minä. Pahoitteluni ilmeestä, tämä oli ainoa jossa paita ei roikkunut niin pahasti että rintsikat näkyi. Se kertoo kai jo jotain humalatilasta. |
perjantai 26. heinäkuuta 2013
Violetti käsivarsi
Kävin eilen ehkäisyneuvolassa asennuttamassa mystisen pienen johdonpätkän näköisen jutskan tuonne käsivarteni ihon alle. Kyseessä on siis ehkäisykapseli, teho 3 vuotta. En katsonut koko operaatiota, mutta se oli puudutuksen (ai (/)%&/#¤%!) jälkeen kivutonta ja ohi 5 minuutissa. Päälle vähän haavaliimaa ja kireä side. Mustelmaa ehkäisemään.
-Pidä tätä vuorokausi kuivana ja tää side päällä, sanoi hoitaja.
Selvä pyy, minähän pidin ja irrotin tunti sitten. Ja voi kiesus mikä mustelma! :D Harsotaitoksen muotoinen tumma mustelma, siis taitoksen ympärillä, keskellä on neliön muotoinen alue ihan normaalia ihoa. Ja on tää kipeäkin. Pitäis mennä suihkuun liottamaan tää loppu taitos irti kun ei lähde muuten.
Kiva mennä sinne keikalle huomenna kun käsivarsi näyttää hakatulta. Eipä tuu meille nyt sitten pikkukakkosta kolmeen vuoteen. Ellen otata tätä aiemmin pois.. Ensin koulu ja sitten katsotaan uudestaan. Haluaisin kuitenkin saada sen toisen koulutuksen hoidettua alta pois niin ei tarvis enää murehtia kun nykyisellä koulutuksella ei hommia ole.
Asiaa ei helpota se että mulla alkaa olla aivan kamala vauvakuume.
-Pidä tätä vuorokausi kuivana ja tää side päällä, sanoi hoitaja.
Selvä pyy, minähän pidin ja irrotin tunti sitten. Ja voi kiesus mikä mustelma! :D Harsotaitoksen muotoinen tumma mustelma, siis taitoksen ympärillä, keskellä on neliön muotoinen alue ihan normaalia ihoa. Ja on tää kipeäkin. Pitäis mennä suihkuun liottamaan tää loppu taitos irti kun ei lähde muuten.
Kiva mennä sinne keikalle huomenna kun käsivarsi näyttää hakatulta. Eipä tuu meille nyt sitten pikkukakkosta kolmeen vuoteen. Ellen otata tätä aiemmin pois.. Ensin koulu ja sitten katsotaan uudestaan. Haluaisin kuitenkin saada sen toisen koulutuksen hoidettua alta pois niin ei tarvis enää murehtia kun nykyisellä koulutuksella ei hommia ole.
Asiaa ei helpota se että mulla alkaa olla aivan kamala vauvakuume.
torstai 25. heinäkuuta 2013
Sika sai vereni kiehumaan!
Mun on pitänyt jo monta päivää hehkuttaa tänne kuinka hyvän kirjan luin viime viikolla.
Kyseinen kirja on Barbara Demickin Suljettu Maa, vuodelta 2010.
Ja on muuten aivan loistava kirja! Aluksi vähän epäillen tähän kirjaan tartuin kirjastossa, mutta kun pääsin kotona alkuun, ei lukemisesta meinannut tulla loppua. Poikakin jäi välillä vähemmälle huomiolle kun oli niin jännä kohta menossa.. Kirja on siis tositarinoista koottu kertomus Pohjois-Koresta ja sen oloista kommunistisikahallitsijoiden vallan alla, jostain (muistaakseni) 80-luvulta aina 2010 vuoteen asti.
Enpä olisi voinut kuvitella että joku maa voi olla vielä noin pahasti ajasta jäljessä! Kirjassa on siis kerrottu Pohjois-Koreasta loikanneiden ihmisten sanojen mukaan oloista tuossa kylmässä, karussa maassa. En spoilaa sen enempää, mutta voiko olla mahdollista että yksi ainoa ihminen päättää koko maan kansan tekemiset, olemiset, menemiset ja syömiset? Niillä raukoilla ei ole siellä ruokaa ilmeisesti vieläkään, ja satoja tuhansia ihmisiä on parinkymmenen vuoden aikana kuollut nälkään. En voi kuvitellakaan.
Suosittelen siis lämpimästi lukemaan tuon kirjan! Itsellä vähän maailmankuva muuttui ja tuli sellanen olo että voi kun voisin, niin järjestäisin vallankumouksen ja syöstäisiin joukolla se iljettä Kim Young-Un vallasta. Sais maistaa omaa lääkettään ja söisi vaan villiyrttejä ruoaksi kuukauden ainakin. Alkuun.
Lukekaa tuo kirja.
Kyseinen kirja on Barbara Demickin Suljettu Maa, vuodelta 2010.
Ja on muuten aivan loistava kirja! Aluksi vähän epäillen tähän kirjaan tartuin kirjastossa, mutta kun pääsin kotona alkuun, ei lukemisesta meinannut tulla loppua. Poikakin jäi välillä vähemmälle huomiolle kun oli niin jännä kohta menossa.. Kirja on siis tositarinoista koottu kertomus Pohjois-Koresta ja sen oloista kommunistisikahallitsijoiden vallan alla, jostain (muistaakseni) 80-luvulta aina 2010 vuoteen asti.
Enpä olisi voinut kuvitella että joku maa voi olla vielä noin pahasti ajasta jäljessä! Kirjassa on siis kerrottu Pohjois-Koreasta loikanneiden ihmisten sanojen mukaan oloista tuossa kylmässä, karussa maassa. En spoilaa sen enempää, mutta voiko olla mahdollista että yksi ainoa ihminen päättää koko maan kansan tekemiset, olemiset, menemiset ja syömiset? Niillä raukoilla ei ole siellä ruokaa ilmeisesti vieläkään, ja satoja tuhansia ihmisiä on parinkymmenen vuoden aikana kuollut nälkään. En voi kuvitellakaan.
Suosittelen siis lämpimästi lukemaan tuon kirjan! Itsellä vähän maailmankuva muuttui ja tuli sellanen olo että voi kun voisin, niin järjestäisin vallankumouksen ja syöstäisiin joukolla se iljettä Kim Young-Un vallasta. Sais maistaa omaa lääkettään ja söisi vaan villiyrttejä ruoaksi kuukauden ainakin. Alkuun.
Lukekaa tuo kirja.
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Kolme yötä enää!
Niin sitten on Musen keikkapäivä! Ja mulla meinas jo reissu mennä ketuiks, kun kaveri ilmoitti ettei pääse lähtemään rahan puutteenvuoksi. Sanoin sitte että kukaan ei lähe näin lyhyellä varotusajalla. Sit sovittiin että myynlipun halvalla jollekin joka suostuu mun kanssa lähtemään, ettei nyt ihan käyttämättä jää. Ja yksi kaveri nyt suostui lähtemään, juurikin siksi että lippu muuten jäisi käyttämätää. Ja onpahan mullakin joku pitelemässä mua kun alan hyperventiloimaan ja sekoilemaan.
Lauantaina.
Muse, livenä.
Toivottavasti se on yhtä mahtava kuin viimeksi, muistaakseni. Ohessa vielä linkki lempibiisiini kautta aikojen :)
Lauantaina.
Muse, livenä.
Toivottavasti se on yhtä mahtava kuin viimeksi, muistaakseni. Ohessa vielä linkki lempibiisiini kautta aikojen :)
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Lusikkavallankumous!
Poitsu ei syö. Ei ole syönyt pariin viikkoon, jos totta puhutaan. Siis lusikalla ei syö. Ei syötettynä, eikä itse. Ruokailut on siis olleet yhtä taistelua ja nyt tuli mitta täyteen. Kunhan yövuoron rasitusta pois nukkuva iskä herää, äiti lähtee kauppaan hakemaan sormiruokaa lapselleen!
Sormiruoka on kelvannut aina. Nyt lapsi söisi vain ja ainoastaan sormin. Kaikkea. Soseet ei kelpaa, ei minkään makuisina, ei minkään lämpöisinä, eikä missään muodossa. Sen sijaa heppu söisi ruisleipää ja maissinaksuja. Ja klementiiniä, paloina. Kuoret jää sitten pyörimään suuhun joten olenkin nyt kuorinut jopa ne viipaleet pojalle valmiiksi.
Alunperinkin tarkoitukseni oli antaa pojan vain sormiruokailla, mutta kun tajusin että mikä SOTKU siitä syntyykään, peruin aatokseni. Hyvin se menikin sekaruokailuna, välillä sosetta ja sivussa sormiruokaa. Nyt vain on pojalla mitta täysi.
Ajattelinkin syöttää pojalle nyt vaikkapa alkuun lihapullia (itsetehtyjä of course!), keitettyä kananmunaa, hedelmiä, höyrytettyjä kasviksia.. Pitänee alkaa miettimään tarkemmin että kumpi on tärkeämpää, pojan monipuolinen ruokavalio vai keittiön siisteys. Pitää kai vuokrata joltain kaverilta koira hoitamaan sotkut pois kunnes ruokailu alkaa sujua :D
Että semmosta tänne, nyt lähden jatkamaan eilen kesken jäänyttä siivoamista. Tuntuu että mä en omalla ajallani mutua teekään kuin siivoan. Tai nukun. Eilen menin ajoissa nukkumaan mutta eihän siitä mitään tullu. Päässä alkoi soida lastenohjelmien tunnarit ja ajatukset täyttyivät hääjutuista, muuttostressistä, rahahuolista jne. Vaikka viimeksi mainitut alkaa jo olla ohitse, finally.
..nyt rätti käteen ja siivoamaan, moro!
Sormiruoka on kelvannut aina. Nyt lapsi söisi vain ja ainoastaan sormin. Kaikkea. Soseet ei kelpaa, ei minkään makuisina, ei minkään lämpöisinä, eikä missään muodossa. Sen sijaa heppu söisi ruisleipää ja maissinaksuja. Ja klementiiniä, paloina. Kuoret jää sitten pyörimään suuhun joten olenkin nyt kuorinut jopa ne viipaleet pojalle valmiiksi.
Alunperinkin tarkoitukseni oli antaa pojan vain sormiruokailla, mutta kun tajusin että mikä SOTKU siitä syntyykään, peruin aatokseni. Hyvin se menikin sekaruokailuna, välillä sosetta ja sivussa sormiruokaa. Nyt vain on pojalla mitta täysi.
Ajattelinkin syöttää pojalle nyt vaikkapa alkuun lihapullia (itsetehtyjä of course!), keitettyä kananmunaa, hedelmiä, höyrytettyjä kasviksia.. Pitänee alkaa miettimään tarkemmin että kumpi on tärkeämpää, pojan monipuolinen ruokavalio vai keittiön siisteys. Pitää kai vuokrata joltain kaverilta koira hoitamaan sotkut pois kunnes ruokailu alkaa sujua :D
Että semmosta tänne, nyt lähden jatkamaan eilen kesken jäänyttä siivoamista. Tuntuu että mä en omalla ajallani mutua teekään kuin siivoan. Tai nukun. Eilen menin ajoissa nukkumaan mutta eihän siitä mitään tullu. Päässä alkoi soida lastenohjelmien tunnarit ja ajatukset täyttyivät hääjutuista, muuttostressistä, rahahuolista jne. Vaikka viimeksi mainitut alkaa jo olla ohitse, finally.
..nyt rätti käteen ja siivoamaan, moro!
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Liimaa sormissa, tukassa ja kengissä.
Eilen piti jo tulla tänne kirjottelemaan, mutta en millään ehtinyt kun askartelin. Ostin nääs kirpparilta pari viikkoa sitten käyttämättömät, joskin yksinkertaiset mustat remmisandaalit ja keksin miten niistä saa kivemmat. Kävin ostamassa akryylitimantteja ja liimaa, näpertelin niiden kanssa pari tuntia ikuisuuden ja tadaa:
Täällä on tänään niin tuulinen sää (lue: tukka lähtee päästä) että ulos ei vaan viitsi mennä. Onneksi pikku J viihtyy hyvin telkkarinkin ääressä ja uusilla leluilla leikkien. Ostettiin perjantaina täydennystä alulla olevaan Duplovarastoon ja samalla ihan oma pallo. Neuvolassa pallolla oli kiva leikkiä ja tuumittiin että hei, tollasta ei kotona vielä olekaan! Nyt on. Ja voi kun se on kiva. Meillä ei leluja ole vielä rekkakuormallista, mutta kyllä niitä on silti riittävästi leviteltäväksi 62m2 kaksioomme. Ja voi kyllä, Duplokin tuntuu pahalta jalkapohjassa kun sen päälle tallaa pimeässä. Ai )(%#%!
Tällä viikolla meillä ei olekaan kovin ihmeellistä ohjelmaa luvassa. Iskä on yövuorossa joten nukkuu iltapäivän puolelle ja sitten onkin vaan ruoanlaittoa ja töihin valmistautumista. Viikonloppuna onkin mun kauan odottama lauantai! Menen ystävän kanssa Helsinkiin Olympiastadionille katsomaan Musea! Sitä on odotettu joulukuusta asti. Kävin kerran aiemmin, muistaakseni kesällä 2009 ellen väärin muista (saatan hyvin muistaakin) katsomassa samaa pumppua samassa kaupungissa mutta Kaisaniemen puistossa. Silloinkin oli mahtava keikka ja nyt odotan ehkä vielä mahtavampaakin, kun stagekin on isompi. Ja plussaa tässä on vielä se, että me yövytään hotellissa. Ja aamulla pääsee valmiiseen aamupalapöytään. Syömään itse, ei taistelemaan aamupuurosta pienen kanssa. Luksusta.
Jos muistan ottaa kameran mukaan (sinne saa viedä normaalin kameran ei järkkäriä) saatan keikan jälkeen tehtailla oikein kuvaoksennuksen teille :) Ehkä siellä vilahdan minäkin, mene ja tiedä. Tuntuu toistaiseksi helpommalta pysyä tuntemattomana, joskus kun tuntuu että mun tekstit saattaisi naurattaa (ilkeällä tavalla) jos joku tuttu tietäisi tästä blogista.
 |
| En ole kovin hyvä kuvankäsittelijä ja aikani taistelin kunnes sain nämä samaan kuvaan. Tässä siis ennen/jälkeen. Kyllä noilla kelpaa sipsutella :) |
Täällä on tänään niin tuulinen sää (lue: tukka lähtee päästä) että ulos ei vaan viitsi mennä. Onneksi pikku J viihtyy hyvin telkkarinkin ääressä ja uusilla leluilla leikkien. Ostettiin perjantaina täydennystä alulla olevaan Duplovarastoon ja samalla ihan oma pallo. Neuvolassa pallolla oli kiva leikkiä ja tuumittiin että hei, tollasta ei kotona vielä olekaan! Nyt on. Ja voi kun se on kiva. Meillä ei leluja ole vielä rekkakuormallista, mutta kyllä niitä on silti riittävästi leviteltäväksi 62m2 kaksioomme. Ja voi kyllä, Duplokin tuntuu pahalta jalkapohjassa kun sen päälle tallaa pimeässä. Ai )(%#%!
Tällä viikolla meillä ei olekaan kovin ihmeellistä ohjelmaa luvassa. Iskä on yövuorossa joten nukkuu iltapäivän puolelle ja sitten onkin vaan ruoanlaittoa ja töihin valmistautumista. Viikonloppuna onkin mun kauan odottama lauantai! Menen ystävän kanssa Helsinkiin Olympiastadionille katsomaan Musea! Sitä on odotettu joulukuusta asti. Kävin kerran aiemmin, muistaakseni kesällä 2009 ellen väärin muista (saatan hyvin muistaakin) katsomassa samaa pumppua samassa kaupungissa mutta Kaisaniemen puistossa. Silloinkin oli mahtava keikka ja nyt odotan ehkä vielä mahtavampaakin, kun stagekin on isompi. Ja plussaa tässä on vielä se, että me yövytään hotellissa. Ja aamulla pääsee valmiiseen aamupalapöytään. Syömään itse, ei taistelemaan aamupuurosta pienen kanssa. Luksusta.
Jos muistan ottaa kameran mukaan (sinne saa viedä normaalin kameran ei järkkäriä) saatan keikan jälkeen tehtailla oikein kuvaoksennuksen teille :) Ehkä siellä vilahdan minäkin, mene ja tiedä. Tuntuu toistaiseksi helpommalta pysyä tuntemattomana, joskus kun tuntuu että mun tekstit saattaisi naurattaa (ilkeällä tavalla) jos joku tuttu tietäisi tästä blogista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)