perjantai 5. kesäkuuta 2015

Sanoinkuvaamaton tunne..

..kun keskiviikkona hain tarhasta lapsen joka ei ollut nukkunut ollenkaan päiväunia. Noh, ehkä se oli poikkeus, ajattelin ja jouduin toteamaan olevani väärässä. 

Torstaina oli sama juttu. Ei päiväunia, ei minuuttiakaan. Arveltiin että syy on sijaistavissa hoitajista joita J kokeili. Meneekö tietyt jutut läpi uusille aikuisille, u know. Se ilta meni ihan hulinaksi. Ensin poika huusi ettei halua suihkuun. Joten kuten sain hiukset pestyä rimpuilevalta saippuaiselta lapselta. Kun sammutin suihkun ja totesin että tämä riittää, niin mitä sanoo lapsi? Huutaa 150 desibelin voimakkuudella että hän sittenkin haluaa suihkuun. 

Kun suihkuun ei enää päässyt, hän halusi kylmään saunaan. Ja siitäkös raivo yltyi kun ei sinnekään päässyt. Itse aloin tässä kohtaa olla jo aivan kypsä. Vartin huudon jälkeen soitin anopille ja sanoin että kohta katkeaa pinna. Anopin kanssa juttelusta ei meinannut tulla mitään koska taustamelulta en kuullut mitä luurin toisessa päässä sanottiin. Aikamme toisteltuamme lauseita uudestaan ja uudestaan luovutin ja lopetin puhelun. 

Huutoa jatkui vielä melkein puoli tuntia kunnes ääni alkoi mennä käheäksi ja lapsi oli silminnähden väsynyt. Vähän iltapalaa päälle ja ipana oli valmis höyhensaarille. 

Tänään aamulla tokaisin tarhan tädeille että jos ei muu auta niin kokeilkaa nuijanukutusta. En kestäisi enää kolmatta unetonta päivää. He lupasivat kaikki tehdä parhaansa. 

Vietin huolettoman päivän hoidellen asioita jne. Tuli aika hakea lapsi tarhasta. 

Jo portilla näin hoitajan naamasta että uutiset eivät miellyttäisi minua. Ja sama tuttu virsi kuului taas: ei auttanut Maamme-laulukaan. Lapsi ei ole nukkunut. Koska en saanut jättää lasta viikonlopuksi päiväkotiin piti kehittää suunnitelma illaksi. Ei muuta kuin puhelu mummolaan; ilmoitin anopille että me tullaan sinne. 

Siellä syötiin vähän herkkuja ja juotiin mehua ja kahvia. Siitä matka jatkui Vaakun eli mun iskän luo. 

Vaakulla tarjoiltiin vohveleita hillolla ja kermavaahdolla. Mahtava menu yliväsyneelle lapselle! 

Kotiin lähtö venyi niin pitkäksi että lapsen sai kantaa suoraan sänkyyn. Ja eikös tuo vieläkin sinnitellyt silmät auki jotta Nukkumatti ei saisi erävoittoa. Mielessäni laskin jo sataan ja tuhanteen etten räjähtäisi ja niin lapsi viimein nukahti. Sentään ilman huutoa ja taistelua jota olisi kaiken sen sokerimäärän jälkeen voinut odottaa. 

Toivon vaan että ei tule kauhukohtauksia. Se takaa sen että itsekään en saa nukkua kovin hyvin yöllä. 

Ensi viikolla lapsen olisi jo parempi nukkua ja tottua hoitajiin. Onneksi on enää 3 viikkoa kesälomaan. 

Sain muuten eilen mahtavia uutisia! Pääsen päivystykseen työssäoppimaan kesäloman jälkeen! Ihan superübermahtavaa!! En malta odottaa. 

Nyt menen vähän kitkemään rikkaruohoja takapihalta ennen kuin aurinko laskee. Eihän se kyllä laske vielä pitkään aikaan. Mä rakastan kesää ja valoa. Mut en nurmikon leikkausta. 

1 kommentti:

  1. Moi! Eksyin jotain kautta blogiisi ja kuulostaa tämä teidän arjen taistelu hyvin tutulta. Itsellä 12/12 syntynyt esiuhmistyttö :) Hän päätti yksi kaunis päivä jotain pari kuukautta sitten ettei enää nuku päiväunia. Ei sitten millään. Aikani yritin tapella sen kanssa, mutta lopulta luovutin kun tajusin ettei ole mitään järkeä yrittää nukuttaa/huudattaa toista kahta tuntia päivittäin vartin-puolen tunnin unien takia. Sen unitaistelun takia päivä menee pilalle molemmilla ja iltapäivät ollaan entistä väsyneempiä.
    Yllättävän hyvin tyttö jaksaa päivät touhuta (12-14 tuntia) vaikka päikkäreitä ei enää nukukaan. Itselle se päikkäreiden pois jääminen taisi lopulta olla isompi kynnys kun se oma hetki päivässä jäi pois.
    Tsemppiä siis teille sinne uhmis arkeen, samaa arkea kanssamme jakaa varmasti monia muitakin perheitä :) -niina-

    VastaaPoista