Uudet tuulet

Kovinkin kliseinen otsikko sen kertoo; uudet luudat lakaisevat nyt! :)
Kyllästyin puhelimella ja tabletilla selailuun, sillä ei voinut edes blogia päivittää, joten kävinpä tänään ostamassa ihan perinteisen läppärin. Nyt ajattelin tämän blogin siivota maton alle ja jatkaa uuteen. Sieltä voitte lukea tuoreimmat kuulumiset sitten, ketkä tätä enää edes seuraavatkaan :D Vuoden hiljaiselon jälkeen ei mikään ihme ettei paljon varmaan kiinnosta.

Tästä siis suora yhteys uteen blogiin jonka ulkoasu on vielä hieman kesken:

http://aiditonaiti.blogspot.fi/2016/04/aika-aktivoitua.html

Olkaa armollisia, tuntuu etten osaa enää edes kirjoittaa.

Sanoinkuvaamaton tunne..

..kun keskiviikkona hain tarhasta lapsen joka ei ollut nukkunut ollenkaan päiväunia. Noh, ehkä se oli poikkeus, ajattelin ja jouduin toteamaan olevani väärässä. 

Torstaina oli sama juttu. Ei päiväunia, ei minuuttiakaan. Arveltiin että syy on sijaistavissa hoitajista joita J kokeili. Meneekö tietyt jutut läpi uusille aikuisille, u know. Se ilta meni ihan hulinaksi. Ensin poika huusi ettei halua suihkuun. Joten kuten sain hiukset pestyä rimpuilevalta saippuaiselta lapselta. Kun sammutin suihkun ja totesin että tämä riittää, niin mitä sanoo lapsi? Huutaa 150 desibelin voimakkuudella että hän sittenkin haluaa suihkuun. 

Kun suihkuun ei enää päässyt, hän halusi kylmään saunaan. Ja siitäkös raivo yltyi kun ei sinnekään päässyt. Itse aloin tässä kohtaa olla jo aivan kypsä. Vartin huudon jälkeen soitin anopille ja sanoin että kohta katkeaa pinna. Anopin kanssa juttelusta ei meinannut tulla mitään koska taustamelulta en kuullut mitä luurin toisessa päässä sanottiin. Aikamme toisteltuamme lauseita uudestaan ja uudestaan luovutin ja lopetin puhelun. 

Huutoa jatkui vielä melkein puoli tuntia kunnes ääni alkoi mennä käheäksi ja lapsi oli silminnähden väsynyt. Vähän iltapalaa päälle ja ipana oli valmis höyhensaarille. 

Tänään aamulla tokaisin tarhan tädeille että jos ei muu auta niin kokeilkaa nuijanukutusta. En kestäisi enää kolmatta unetonta päivää. He lupasivat kaikki tehdä parhaansa. 

Vietin huolettoman päivän hoidellen asioita jne. Tuli aika hakea lapsi tarhasta. 

Jo portilla näin hoitajan naamasta että uutiset eivät miellyttäisi minua. Ja sama tuttu virsi kuului taas: ei auttanut Maamme-laulukaan. Lapsi ei ole nukkunut. Koska en saanut jättää lasta viikonlopuksi päiväkotiin piti kehittää suunnitelma illaksi. Ei muuta kuin puhelu mummolaan; ilmoitin anopille että me tullaan sinne. 

Siellä syötiin vähän herkkuja ja juotiin mehua ja kahvia. Siitä matka jatkui Vaakun eli mun iskän luo. 

Vaakulla tarjoiltiin vohveleita hillolla ja kermavaahdolla. Mahtava menu yliväsyneelle lapselle! 

Kotiin lähtö venyi niin pitkäksi että lapsen sai kantaa suoraan sänkyyn. Ja eikös tuo vieläkin sinnitellyt silmät auki jotta Nukkumatti ei saisi erävoittoa. Mielessäni laskin jo sataan ja tuhanteen etten räjähtäisi ja niin lapsi viimein nukahti. Sentään ilman huutoa ja taistelua jota olisi kaiken sen sokerimäärän jälkeen voinut odottaa. 

Toivon vaan että ei tule kauhukohtauksia. Se takaa sen että itsekään en saa nukkua kovin hyvin yöllä. 

Ensi viikolla lapsen olisi jo parempi nukkua ja tottua hoitajiin. Onneksi on enää 3 viikkoa kesälomaan. 

Sain muuten eilen mahtavia uutisia! Pääsen päivystykseen työssäoppimaan kesäloman jälkeen! Ihan superübermahtavaa!! En malta odottaa. 

Nyt menen vähän kitkemään rikkaruohoja takapihalta ennen kuin aurinko laskee. Eihän se kyllä laske vielä pitkään aikaan. Mä rakastan kesää ja valoa. Mut en nurmikon leikkausta. 

Aikataulutusta

Tässä istuessani lastenhuoneen lattialla aloin (hampaita kiristellessäni) miettimään missä kaikki menee pieleen. Vai meneekö edes. 

Aamut meillä on ipanan kanssa ihan yhtä teatteria. Jos jonnekin on aamulla tärkeä meno, lapsi takuuvarmasti vetää sikeitä tappiin asti ja joudun herättämään hänet. Jos taas saa nukkua pitkään ilman kiirettä, nahkavekkari takuulla kiekaisee hyvät huomenet jo ennen kuutta, viimeistään kuudelta. Ei suostu pukemaan päälleen mitään ja tarhassa opittu taito kenkien itse pukemisesta on aamuisin painunut unholaan. Yleensä lähdemme autolle hammastahnat suupielessä ärräpäiden saattelemana niin ettei jää naapureillekaan epäselväksi kenen perhe on taas kerran myöhässä. 

Etukäteen suunniteltu ruokailun ajankohta harvemmin toteutuu. Ulkoillessa yritän valmistaa kupeideni hedelmää edessä siintävään ruokasotaan vähintään puoli tuntia ennen deadlinea. Ei mitään hyötyä. Vaikka "yksi hiekkakakku vielä ja sitten mennään syömään" toimi silloin kun lapsi ei päässyt karkuun, ei se enää toimi. Kun lähestyn häntä aikeena viedä lelut kädestä koska "nyt *$\#*¥ oikeasti", hän ottaa jalat alleen ja pinkaisee karkuun. Pahimpina päivinä ruokailu on siirtynyt luvattoman paljon pelleilyn vuoksi. (Joo, aikuinen määrää mutta en aina vaan jaksa tapella)

Ruokailut! Niihin se aika ei hupenekaan. Siinä ajassa kun otan itselleni ruokaa lyötyäni lapselle lautasmallinsa nenän eteen, hän jo sivistyneesti kahden lusikallisen jälkeen ilmoittaa "En mä kiitos syö enempää". Ne on tarhassa opettaneet tuolle lapselle pieniä hienoja sanoja jotka oikeassa kohdassa kuulostavat korvaan silkalta sarkasmilta! Meillä ei tällä hetkellä taida olla mitään hittiruokaa joka uppoaisi pieneen mieheen ilman maanittelua. 

Ja nukkumaanmenot. Voi pyhä lehmä että olen alkanut kauhulla odottaa iltoja! Viikko meni jo hienosti; poistuin huoneesta, jätin oven raolleen ja poika nukahti itse sänkyynsä. 

Vaan eipä nukahda enää. Pahimpina iltoina joudun lähestulkoon pitelemään heppua sängyssään koska muuten se ponkaisee sieltä justiinsa pois. Aikaa iltasadun ja Nukkumasan hiekkatilauksen saapumisen välillä voi hyvinkin mennä jopa 2 tuntia. Sen ajan sitten istun joko sängyn reunalla tai sohvalla ja odotan pimeässä tuhinan alkua. Joskus herään hyvän ajan kuluttua itse kuola poskella. Komennan miljoonalla eri äänensävyllä ja -voimakkuudella lapsen takaisin sänkyyn ja laittamaan pään tyynyyn. Peittelen uudestaan ja uudestaan. Kiroan, saatan lapsen itse takaisin sänkyyn ja peittelen taas. Uhkailen, kiristän ja lahjon. Ei tulosta. 

Tiedän tämän kaiken olevan uhmaikää. Vaan eikö tää voisi jo loppua?! Edes hetkeksi, kunnes alkaa uusi? Kyselee epätoivoinen mutsi joka tälläkin hetkellä näkee punaista koska ipana keekoilee edelleen hereillä. Olen hiukan kateellinen yövuorossa aikaansa viettävälle miehelle. 

Moi äiti!

On kova ikävä. Tänäänkin tuli mieleen että soittaisin sulle. Eihän se onnistu kun numero ei enää ole käytössä. Pitäisi saada suora numero sinne missä nyt olet. 

Olen laittanut pihaa. Siellä on edelleen ne sun laittamat kukat. Ajattelin laittaa lisää ruohosipulia kasvamaan kun ne entiset ei tahdo enää kasvaa. Ja etupihalla kasvaa taas ne sun laittamat liljat, pikkuhiljaa pilkistää mullan alta. 

Eilen päätettiin että J ei tarvitse enää fysioterapiaa. Kuinka hienoa! Tukisandaalit palautetaan lähiaikoina pois. Pitää harjoitella silti edelleen motorisia taitoja, esim. jalkapallon potkimista molemmilla jaloilla. 

Välillä menee hermot tuohon rakkaaseen veljeeni. Tiedäthän sen, ei se ota kuuleviin korviinsa jos yrittää jossain neuvoa. Joo joo, sanoo vaan eikä silti tee vaikka lupaa. No mä en ala siitä huolta kantamaan, aikuinen ihminen. 

Mummo oli taas sairaalassa toissa viikolla. Lähti yksinään lenkille ja kaatui rollan kanssa. Oli sillä sentään se rolla mukana! Mut ei puhelinta. No, pari tikkiä otsaan ja murtumilta säästyttiin tällä kertaa. Tällä viikolla pääsin viemään sen magneettikuvaan. Oli kiva olla mukana kun ne hoitajat antoi mun olla koko ajan siellä ja kertoivat siitä laitteesta ja toimenpiteestä kaikenlaista. Kannatti kertoa että olen opiskelija :) 

Me laitetaan keittiö remonttiin. Mä laitan sulta saamani rahat siihen, koska se on paras sijoituskohde ja tiedän että sä olisit tehnyt kanssa samoin. Pitäisi vaan pyytää tarjouksia eri paikoista. 

Turboltakin vietiin pallit mutta ei toi ole yhtään rauhoittunut. Sama meno ja mölinä jatkuu. Siinä voi mennä viikkoja vielä mut ehkä mä jaksan sen. Topista en tiedä jaksaako, kun Turbo kiusaa sitä koko ajan. 

J menee huomenna mummolaan yöksi. Aamulla käydään vapputorilla hakemassa vappupallo. Sä et ehtinyt edes nähdä kuinka se tori vihdoin valmistui! On siellä taas avaraa kun ne rumat aidat poistettiin. Menihän joku valopää muuttamaan sen Mascotin risteyksen tasa-arvoiseksi ja eilen sen takia siinä oli kolari ja joku ajoi sitten Neppinappiin sisälle. Onneksi ei sattunut mitään vakavia henkilövahinkoja. 

Kohta on äitienpäivä. Ensimmäinen ilman sua. Tuon silti haudalle valkovuokkoja. Niitä sä joka vuosi toivoit ja sait. Ajateltiin mummon kanssa että se lähtee mukaan. Se kun ei talvella päässyt siellä käymään kun oli uurnanlasku. 

No, pärjäile siellä ja kerro muille terveisiä! Me kaivataan täällä sua kovasti mutta suru on hieman jo muuttanut muotoaan. Vielä on jäljellä tätä ensimmäistä vuotta ilman sua. Sehän se aina on vaikein ajan jakso. 

Kevät, lempivuodenaikani

Tätä vuodenaikaa odotin alkuvuodesta kauhulla. Miten tästä selviää, miltä se auringonpaiste tuntuu kun ei ole äitiä. 

No samalta se tuntuu. Äsken kävin tuossa kärräämässä 6 kottikärryllistä lehtiä ja risuja takapihalta sekä mylläsin pari kukkapenkkiä. Samalla haikeana ajattelin että ne kaikki kukat on äidin istuttamia. 

Ajattelin laittaa takapihalle salaattia ja ruohosipulia, ainakin, kasvamaan. Niin äitikin teki kun olin pieni :) 

Opinnot ovat edenneet erikoistumiseen asti. Oma suuntani on sairaanhoito ja huolenpito. Viime viikolla otettiin laskimoverinäytteitä ja tiedustelin mieheltä saisinko harjoitella hänellä jos saan välineitä. En kuulemma saa. Aika nihkeä ukko kun ei uhraudu vaimonsa opiskelujen takia ottamaan paria mustelmaa! Sain kuitenkin anoppia tökätä paristi neulalla kun piti pistää vitamiinia lihakseen viikon välein kolme kertaa. Älkää huoliko, anoppi on edelleen hengissä ja kiitteli ettei tullut mustelmaa kuin ekalla kerralla. 

Äitiä kaipaan edelleen ajoittain todella paljon. On vieläkin hetkiä jolloin tulee mieleen että soitanpa hälle mutta sitten tajuaa että enhän mä voi. Joinakin aamuina ikävä on niin kova että en saa kahvia juotua itkultani. Mutta kyllä elämä voittaa. Pitäisi pyytää lähete psykologin juttusille, niin pääsisi puhumaan ihan ammattilaiselle omasta olostaan. 

Huomenna mennään isolle kirkolle lapsimessuille! :) Odotan innolla mitä kaikkea tulee taas ostettua. Varmaan tullaan takaisin takakontti täynnä tavaraa, mä oon helppo saalis jos joku kertoo tuotteen olevan nyt "hyvässä tarjouksessa". 

Lapsi nukkuu päiväunia. Taidan keittää kahvit. 

Hän mennyt on pois

Äitini tosiaan poistui keskuudestamme heti vuoden alussa. En ole asiaa oikein käsittänyt vieläkään vaikka minä äidin löysin iskän kanssa kotoaan, ikiuneen nukkuneena. Ei ole mitään kamalampaa osunut kohdalleni vielä tähän 27,5vuoden ikään mennessä. Syytä ei vielä tiedetä, oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus määrättiin tehtäväksi ja raportti tulee joskus. Ehkä tänä vuonna. Epäilen sydäntä. 

Tämä on ollut todellinen kasvun paikka. Koska vanhempiemme ero oli juuri virallistettu, mä jouduin vastaamaan kaikesta. Poliisi otti mun yhteystiedot, hautaustoimisto halusi mun osoitteen, adressit tukkivat meidän postilaatikon. 

Onhan mulla velikin mutta nää asiat vaan on semmosia että jos on nainen paikalla niin nainen hoitaa. Ja koska olen esikoinen, halusinkin hoitaa. 

Kuoleminen ei ole halpaa. Piti tilata nippu virkatodistuksia, soitella asiakaspalveluihin, tilata arkku, uurna, kukat, sopia kuljetus ja järjestelyt. Onneksi hautapaikka oli valmiina, piti vain sopia siitä enon kanssa että äiti pääsee vanhempiensa luokse. Sain myös tuttavaltani hyviä neuvoja perunkirjoihin jne koska hän kävi tämän saman läpi syksyllä. 

Ja se ikävä. Mulla ei ole enää äitiä. Enää en itke joka kerta kun asiaa ajattelen, mutta usein silti. Jos itkettää niin annan kyynelten valua rauhassa. Mä olen nyt se joka pitää lopun perheen koossa ja yhteyttä sukulaisiin. Mä olen nyt se meidän perheen vanhin nainen. Aika hurjaa. 

Lähipiirissä on ollut paljon kuolemaa viimeisen puolen vuoden aikana. Tuntuu ettei loppua näy koska seuraavat hautajaiset on viikon päästä. 

Tän vuoden aikana otan vielä äidille muistoksi tatuoinnin. Kunhan se raportti tulee ja oikea lähtöpäivä varmistuu vaikka mä sen aika varmasti tiedänkin jo. 

(Huomaatte varmaan että mä puhun lähtemisestä, en kuolemasta. Mun äiti lähti pois mutta me tavataan vielä, aikanaan ❤️)

     Rakas äitini, 1956 - 2015

Tauko.

Rakas äitini nukkui pois reilu 2 viikkoa sitten. 

Jatkan siis kirjoitustaukoani vielä jonkin aikaa. Järjestettävänä on hautajaiset, asunnon tyhjennys ja perunkirjoitukset. Ennemmin teen ne itse kuin laitan asialle veljeni joka ei osaa näitä tehdä yhtään enempää kuin minäkään. 

Jaa mitäkö tapahtui? Äiti lähti liian pian, alle 60-vuotiaana kesken kaiken. Kotonaan nukkui pois. 

Vitun sepelvaltimotauti. Ei siitä tällä erää sen enempää. 

"Anna anteeksi, äiti, suru 

ja kyyneleet nää,

ne rakkautta on ja ikävää"