sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Moni muu oli ajatellut samaa.

Käytiin ensimmäistä kertaa Lapsimessuilla eilen. Ajatuksena oli lähteä ajamaan sinne päin kymmeneltä aamulla, mutta se aie meni metsään jo kun nukuttiin porukalla pommiin ja herättiin 9.23. Siitä sitten pikaiset aamupalat ja kamppeiden etsimiset; oltiin valmiit lähtöön klo 11. Ensin piti käydä tankkaamassa Kärkkäisellä ja siellä sitten vierähti 20 minuuttia kun edellä autoaan tankkasi henkilö joka olisi voinut harkita itsensä ilmiantamista Maikkarin Suomen surkeimpaan kuskiin. Se ihan oikeasti tusasi siellä jotain omiaan 20 minuuttia sillä seurauksella että takana olija tuli kysymään onko meillä kanisteria. Sillä oli siinä odotellessa loppunut tyhjäkäynnin seurauksena bensa. 

Nooh, päästiin matkaan ja tuolla isännän ajotyylillä (no täällä on jo kesärajoitukset joten ajanpa vielä vähän kovempaa) oltiin perillä alle tunnissa. Poitsu ei ilmaissut mitään vastalauseita koko matkan aikana joten pitstop jäi tekemättä. 

Messualueelle päästiin hyvin, ajettiin ulos parkkiin koska sisällä hallissa oli aika täyttä ainakin opasteiden mukaan. 

Ja itse messukeskuksessa.. Voi herranjestas miten paljon ihmisiä! Vaunukansaa varmaan puolen Suomen edestä ja kaikki katsoivat olevansa etuoikeutettuja menemään ensin joka paikkaan, koska rattaat. Me etsittiin eka ruokapaikka ja mikro, sitten vasta alettiin kiertäminen. Ensin outlet ja ruokapuoli, ei mitään. Okei jäi sieltä mieleen ne järjettömän isot munkkirinkelit joita ei jääty jonottamaan. Halkaisija varmaan 20cm! 

Lasten puolella sitä hulinaa riitti. Oli Ainua, Aventia, Emmaljungaa ja kantovälineitä heti vastassa. Ei löydetty meidän Emmaljungiin rengasta, pitää kai kysyä varaosia liikkeestä josta ne ostettiin. Ensin kierrettiin siis lastentarvikekojut vaikka sieltä ei mitään tarvittu. 

Sitten suunnattiin lähemmäs vaatteita ja ai että! Ihania vaatteita joka puolella messutarjouksin, ihanissa väreissä! Vaan koot olivat melkein aina loppu meidän kohdalla. Ihailin myös syötävän ihanaa keltaista Gugguun jumpsuitia mutta kysyttyäni hintaa peräännyin kohteliaasti. Miten voi jollain lapsenvaatteella olla hintaa "normaalisti 85, nyt alea 20%" ?!? Ihania olivat vaan aivan liian hintavia meille. Ja koska se lottovoittokaan ei osunut meille, saa jäädä toistaiseksi haaveeksi. Sen sijaan löysin jäbälle kesäksi ihanat Villervallan shortsit ja me&i:n t-paidan. Viimeksi mainitun huomattavasti normaalia halvemmalla mikä oli ainoastaan todella positiivista. 



Pojasta oli hauskinta nähdä poliisiauto ja -skootteri. "Piipaa" pääsi suusta heti kun ne näki. Hauskaa oli ihmetellä myös yllä kuvassa näkyvää paloautoa. Sieltä isommat lapset laskivat liukumäkeä.  Jännää oli myös käydä moikkaamassa Juniorilta tuttuja Petteri-enoa ja Urmasta. Ehkä äiti jännitti enemmän kuin lapsi ;) 


Bongattiin me Junnu ja Nuppu myös! Niitä katseltiin sitten silmät suurina. 

SuPerin kojulla pyysin saada kaikki heidän esitteet jotka saatavilla ja tiedustelin onko mahdollista olla opiskelijajäsen vaikka kuuluu jo toiseen liittoon. Sain sitten kassiin mukaan myös kauan himoitsemani avainnauhan! Pitäähän hoitajalla olla avaimet kaulassa. 

Äkkiä käytiin pyörähtämässä myös pienoismalleja katsomassa. Siellä poitsu katseli silmät suurina lentokonetta, autoja, työkoneita, junaratoja ja kaikkea mistä oli tehty liikkuva pienoismalli. 



Mukaan tarttui pieni sininen höyryvene jota voidaan sitten kesällä testata. Toimii kynttilällä ja putputtaa, jos mallikappaletta on uskominen. 

Ilmapalloja kertyi myös, mutta ne jätettiin pois matkasta lemmikkipuolelle mennessä. Siellä ihmetystä ja iloa tuottivat koirat, kissat ja erityisesti rotat :) Ennen kotiin lähtöä piti vielä hakea uusi ilmapallo koska ne olivat pop. 

Kotimatkalla pikku J nukahti samantien autoon. Oli rankka mutta niin hauska reissu! Ensi vuonna ehkä on hankalampaa koska silloin (toivottavasti) poika liikkuu omilla jaloillaan.. 

2 kommenttia:

  1. Olenko sulle mainostanut sportsdirektiä? Sieltä saa muksujen koossa jumpsuitin tapaisia http://www.sportsdirect.com/character-lightyear-jersey-onesie-infant-boys-425039?colcode=42503990 viiden euron hintaluokassa :) On kyllä vaaralliset sivut, täytyy sekin asia mainostaa :D Siellä pystyy laittamaan aina hakuihin sen vaihtoehdon, että aloittaa isoimmasta alennuksesta tai halvimmasta hinnasta :) Siellä näkyi olevan lastenvaatteita tosi paljon, teepaitojakin alle 2 euron.

    VastaaPoista